Laki kansainvälistä taksiliikennettä tiellä koskevan Ruotsin kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta (559 / 2012, muutoksineen)
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 § Sopimuksen voimaansaattaminen
Kansainvälistä taksiliikennettä tiellä koskevan Suomen tasavallan hallituksen ja Ruotsin kuningaskunnan hallituksen välillä Reykjavikissa 29 päivänä elokuuta 2011 tehdyn sopimuksen, jäljempänä taksiliikennesopimus , lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.
2 § (3.3.2023/344)Taksiyrityksen velvollisuudet
Suomeen sijoittunut taksiyritys on velvollinen taksiliikennesopimuksen mukaista taksiliikennettä harjoittaessaan:
1) noudattamaan kuluttajahintoja koskevia liikenteen palveluista annetun lain (320/2017) säännöksiä ja niiden nojalla annettuja määräyksiä, joita taksiyrityksen on noudatettava kotimaan liikenteessä; ja
2) noudattamaan liikenteen palveluista annetun lain 15 a §:n säännöksiä taksimatkasta kerättävistä tiedoista.
Suomeen sijoittuneen taksiyrityksen ja sen palveluksessa olevan kuljettajan on harjoittaessaan taksiliikennesopimuksen mukaista taksiliikennettä valittava asiakkaan kannalta edullisin ja tarkoituksenmukaisin reitti tai ajettava asiakkaan ehdottamaa reittiä.
3 § (3.3.2023/344)Luvan peruuttaminen
Liikenne- ja viestintävirasto voi peruuttaa taksiliikenteen harjoittamiseen oikeuttavan luvan määräajaksi, jos sillä on aihetta epäillä, että liikennettä on harjoitettu vastoin taksiliikennesopimuksen 3 tai 4 artiklan määräyksiä. Lupa voidaan peruuttaa kokonaan vain, jos liikennettä on harjoitettu vakavasti ja olennaisesti vastoin taksiliikennesopimuksen 3 tai 4 artiklan määräyksiä.
Liikenne- ja viestintävirasto voi peruuttaa taksiliikenteen harjoittamiseen oikeuttavan luvan myös, jos 2 §:n säännöksiä on vakavasti ja olennaisesti laiminlyöty tai rikottu.
Liikenne- ja viestintävirasto voi ottaa lupa-asiakirjan haltuunsa asian selvittämisen ajaksi välittömästi 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa. Lupa-asiakirja on viipymättä palautettava, jos lupaa ei peruuteta.
Liikenne- ja viestintäviraston on 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa taksiliikenteen harjoittamiseen oikeuttavan luvan peruuttamisen sijasta annettava taksiyritykselle huomautus tai varoitus, jos luvan peruuttaminen on kohtuutonta ja ilmenneet puutteet, rikkomukset tai laiminlyönnit voidaan korjata. Virasto voi antaa varoituksen kuitenkin vain, jos huomautusta ei asiasta ilmenevät seikat kokonaisuudessaan huomioon ottaen voida pitää riittävänä.
Jos luvan peruuttamisen tai varoituksen antamisen peruste on sellainen, että se voidaan korjata, Liikenne- ja viestintäviraston on ennen luvan peruuttamista tai varoituksen antamista annettava taksiyritykselle mahdollisuus korjata puute tai laiminlyönti Liikenne- ja viestintäviraston asettamassa määräajassa.
3 a § (3.3.2023/344)Asiakirjarikkomuksesta määrättävä liikennevirhemaksu
Kuljettajalle voidaan määrätä 40 euron liikennevirhemaksu, jos hän tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo, mitä ajoneuvoa kuljetettaessa vaadittavien asiakirjojen mukana pitämisestä ja esittämisestä määrätään taksiliikennesopimuksen 5 artiklassa.
Liikennevirhemaksun määräämisestä, tiedoksiannosta ja muutoksenhausta säädetään tieliikennelaissa (729/2018) . Liikennevirhemaksun täytäntöönpanosta säädetään sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa (672/2002) . (27.6.2025/487)
4 § (14.11.2025/977)
4 § on kumottu L:lla 14.11.2025/977 .
5 § (3.3.2023/344)Suomen ja Ruotsin välisen taksiliikenteen luvaton harjoittaminen
Joka
1) harjoittaa ammattimaista henkilöiden kuljettamista tiellä ajoneuvolaissa (82/2021) tarkoitetulla henkilöautolla, pakettiautolla, kuorma-autolla, kolmipyörällä, kevyellä nelipyörällä tai raskaalla nelipyörällä ilman taksiliikennesopimuksen 6 artiklassa edellytettyä taksiliikenteen harjoittamiseen oikeuttavaa lupaa tai
2) harjoittaa taksiliikennettä vastoin taksiliikennesopimuksen 3 tai 4 artiklan määräyksiä,
on tuomittava luvattomasta Suomen ja Ruotsin välisen taksiliikenteen harjoittamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
6 § (14.11.2025/977)
6 § on kumottu L:lla 14.11.2025/977 .
7 § Viranomaisen oikeus keskeyttää kuljetus
Taksiliikennesopimuksen 9 artiklassa mainittu toimivaltainen valvontaviranomainen voi keskeyttää kuljetuksen, jos kuljettaja ei voi esittää 6 artiklassa mainittuja asiakirjoja.
2 momentti on kumottu L:lla 3.3.2023/344 .
8 § (3.3.2023/344)Muutoksenhaku
Tämän lain nojalla tehtyyn päätökseen saa vaatia oikaisua. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa (434/2003) .
Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019) .
9 § Valtuutus
Sopimuksen muiden määräysten voimaansaattamisesta ja tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.
Tämä laki on voimassa A:n 606/2012 mukaisesti 25.11.2012 alkaen.