Laki ortodoksisesta kirkkokunnasta (521 / 1969, muutoksineen)

Suomen ortodoksinen kirkkokunta, joka perustuu Raamatun, perimätiedon, ortodoksisen itämaisen katolisen ja apostolisen kirkon dogmien, kanonien ja muiden kirkollisten sääntöjen varaan ja joka säilyttää kanonisen yhteyden apostoliseen ja patriarkaaliseen ekumeeniseen istuimeen sillä tavalla kuin on sanottu ekumeenisen patriarkan 6 päivänä heinäkuuta 1923 tekemässä päätöksessä, muodostaa Suomen valtakunnan alueella toimivan arkkipiispakunnan.

Kirkkokunnan jäseniä ovat ne, jotka sakramenttien kautta on kirkkokunnan yhteyteen otettu tai ortodoksista uskoa tunnustavina ovat siihen liittyneet.

Kirkkokunnasta erottaessa noudatettakoon, mitä siitä on erikseen säädetty.

Kirkkokunnan jäsen on sen seurakunnan jäsen, jonka alueella hänellä on kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka. Luostarin veljestöön tai sisaristoon kuuluva tai luostarissa noviisina oleva henkilö on kuitenkin luostarin jäsen. Kirkollishallitus voi antaa määräyksiä siitä, milloin henkilö voi olla muun kuin edellä tarkoitetun seurakunnan tai luostarin jäsen. (21.8.1998/620)

Kaikki kirkkokunnalle tai seurakunnille kuuluvat tai niiden käyttöön annetut kirkot, kiinteistöt ja muu omaisuus sekä ortodoksiset luostarit ja mitä niihin kuuluu, käytettäköön edelleen tarkoituksiinsa.

Kirkkokunnalla, seurakunnilla ja luostareilla on oikeus omistaa ja hankkia kiinteää omaisuutta sekä ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia.

Kirkkokunnan ja siihen kuuluvien luostarien kiinteän omaisuuden myyntiin on saatava kirkolliskokouksen lupa. (30.1.1998/53)

Kirkkokunta jakautuu seurakuntiin.

Seurakunnan asioita hoitavat sen papisto, kanttorit, seurakunnankokous, seurakunnanvaltuusto, seurakunnanneuvosto, kirkonisännöitsijät ja muut elimet, niin kuin siitä jäljempänä tässä laissa tai erikseen säädetään. Papistoon kuuluvat papit ja diakonit. (27.11.1987/893)

Kirkkokuntaan kuuluu myös luostareita.

Seurakunnat ovat velvolliset hankkimaan ja kunnossapitämään kirkkonsa ja hautausmaansa.

Seurakunnat palkkaavat jäljempänä määriteltyyn virkasuhteeseen papistonsa ja kanttorinsa sekä työsopimussuhteeseen muun tarvittavan henkilöstönsä.

Seurakunnalla on oltava seurakunnanvaltuuston ohjeellisina hyväksymät tavoiteohjelma ja toimintasuunnitelma. Tavoiteohjelma, joka sisältää seurakunnan toiminnan keskeiset tavoitteet, on laadittava vähintään kolmeksi vuodeksi ja tarkistettava vuosittain. Toimintasuunnitelma, joka sisältää seurakunnan toiminnan yksityiskohtaiset tavoitteet tehtäväryhmittäin, laaditaan kalenterivuodeksi kerrallaan.

Kirkkokunnan yleistä hallintoa hoitavat piispat ja kirkollishallitus.

Piispojen sekä kirkollishallituksen virkamiesten palkkaukset ja virkamatkoista aiheutuvien matkakustannusten korvaus päivärahoineen maksetaan valtion varoista.

Piispoihin ja 2 momentissa tarkoitettuihin kirkollishallituksen virkamiehiin sekä 23 §:ssä tarkoitettuihin matkapappeihin ja matkakanttoreihin sovelletaan valtion virkamieslakia (750/1994) ja sen nojalla annettuja säännöksiä, jollei tästä laista muuta johdu.

Kirkollishallitukseen sovelletaan 2 momentissa tarkoitetun kirkollishallituksen virkamiehen, matkapapin ja matkakanttorin palvelussuhteen osalta, mitä valtion virkamieslaissa säädetään viranomaisesta, jollei tästä laista muuta johdu.

Kirkkokunta on jaettu kolmeen tai useampaan hiippakuntaan, joilla on kullakin piispansa. Yksi piispoista on arkkipiispa. (29.6.1979/591)

Hiippakunnat on jaettu kirkollisiin valvontapiireihin.

Kirkkokunnan hengellisistä asioista päättävät 1 §:ssä osoitetuissa rajoissa piispainkokous ja kirkolliskokous.

Kirkolliskokous hoitaa myös ylintä kirkollista hallintoa niissä muissa kirkon asioissa, jotka eivät vaadi maan hallituksen ratkaisua, ja sillä on oikeus ehdottaa lakeja ja asetuksia.

Esitysten tekemisestä seurakuntien viran ja toimen haltijoiden palkkausta koskevien säännösten antamisesta sekä muiden palvelussuhteen ehtoja koskevien esitysten tekemisestä on säädetty erikseen. (10.2.1984/157)

Kirkkokunnan ylin hallitus on maan hallituksella.

Kirkkokunnan piispojen ja kirkkoherrojen sekä kirkollishallituksen, ojennuslautakunnan ja kirkollisen ylioikeuden jäsenten tulee olla Suomen kansalaisia.

Kirkkokunnalla ja siihen kuuluvalla seurakunnalla on sellainen verotusoikeus kuin tässä laissa tai muussa laissa säädetään.

Kirkkokunta saa tarpeisiinsa avustusta valtion varoista sikäli kuin määrärahoja on tarkoitusta varten osoitettu.

Kirkkokuntaan kuuluvien luostarien veljestöstä ja sisaristosta luostarien sisäisestä järjestyksestä ja hallinnosta määrätään erityisessä kirkolliskokouksen hyväksymassä ohjesäännössä.

Kirkonkirjoja ovat:

Seurakunnat pitävät jäsenistään kirkonkirjoja noudattaen, mitä niistä tässä tai muussa laissa säädetään taikka niiden nojalla säädetään tai määrätään. Luostarien ja kirkkokunnan keskusarkiston kirkonkirjatiedoista ja niiden ylläpidosta vastaa kuitenkin kirkollishallitus.

Päätöksenteko kirkonkirjojen pitämistä koskevissa asioissa kuuluu kirkkoherralle tai kirkollishallituksessa pidettävien keskusarkiston ja luostarien kirkonkirjojen hoitajalle.

Kirkonkirjoista tapahtuvasta tietojen luovuttamisesta ja virheiden oikaisumenettelystä on voimassa, mitä niistä erikseen säädetään.

Kirkollishallitus antaa tarkempia määräyksiä kirkonkirjojen pitämisestä.

Kirkollishallitus määrää kirkonkirjoista luovutettavista tiedoista perittävät maksut.

Jos pappi kastaa tai siunaa hautaan henkilön, joka ei kuulu hänen seurakuntaansa, on hänen viipymättä toimituksen suoritettuaan ilmoitettava siitä sille seurakunnalle tai uskontokunnalle, jonka jäseneksi kyseinen henkilö tulee tai jonka jäsen hän oli. Ilmoituksen tulee sisältää ainakin nimi ja henkilötunnus tai syntymäaika, tieto alaikäisen kastetun lapsen huoltajista sekä tieto toimituksesta ja sen ajankohdasta.

Jokaisen seurakunnan esimiehenä on kirkkoherra. Seurakunnassa voi olla myös muita pappeja. Lisäksi seurakunnassa tulee olla ainakin yksi kanttori ja, jos seurakunta niin päättää, yksi tai useampi diakoni. Kirkollishallitus voi erityisestä syystä antaa seurakunnalle toistaiseksi luvan olla palkkaamatta kanttoria.

Seurakunnan viranhaltijat voivat olla kokoaikaisia, osa-aikaisia tai sivutoimisia viranhaltijoita.

Kahdella tai useammalla seurakunnalla voi olla yhteisiä viranhaltijoita.

Viranhaltija on se, pappi, diakoni ja kanttori, joka on:

Papin tulee pyrkiä olemaan ennen kaikkea sielunpaimen sekä seurakuntalaistensa myötäeläjä ja kanssakärsijä.

Papin virkaan kuuluvista tehtävistä säädetään ortodoksisen kirkon kanoneissa ja tässä laissa, ja niistä on noudatettava piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen sekä kirkollishallituksen tarkempia ohjeita.

Papin tulee myös täyttää, mitä muussa laissa tai asetuksessa on hänen velvollisuudekseen määrätty.

Diakoni ja kanttori ovat papin apuna kirkollisessa ja seurakunnallisessa toiminnassa.

Papiston jäsenen ja kanttorin tulee asua seurakunnan alueella. Asunto ei saa sijaita niin kaukana virkapaikasta, että virkatehtävien hoito siitä kärsii. Jos asunnon sijainnista syntyy erimielisyyttä eikä asianomainen voi sopia asiasta seurakunnanneuvoston kanssa, ratkaisee asian kirkollishallitus.

Pappi ei saa todistajana eikä muuten ilmaista, mitä hänelle on synnintunnustuksessa tai muuten sielunhoidossa uskottu, eikä henkilöä, joka on hänelle siinä uskoutunut.

Jos joku synnintunnustuksessa tai muuten sielunhoidossa ilmaisee yleisen lain mukaan ilmiannettavan rikoksen olevan hankkeissa, papin on kehotettava häntä ilmoittamaan asiasta viranomaisille tai sille, jota vaara uhkaa. Jollei hän suostu siihen, papin on annettava asiasta viranomaisille tietoa sen verran kuin on mahdollista asianomaisen suoraan tai välillisesti tulematta ilmi.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, koskee soveltuvin osin myös diakonia.

Sielunhoitoa koskevat papiston todistukset ovat salaisia. Niistä voidaan kuitenkin antaa viranomaisille sellaisia tilastotietoja, joista ei käy ilmi 1 momentissa mainittuja seikkoja.

Pappi, diakoni ja kanttori eivät saa opettaa eivätkä levittää mielipiteitä, jotka ovat vastoin kirkon uskontunnustusta tai kanonista rakennetta. He eivät myöskään saa sekoittaa saarnaansa tai muuhun opetukseensa sopimattomia eivätkä tavoitella virkaa omaan puoleensa puhumalla, viran muita hakijoita halventamalla eivätkä muilla sopimattomilla keinoilla.

Papin, diakonin ja kanttorin on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä sekä osoitettava esimiehilleen kuuliaisuutta. Heidän on käyttäydyttävä virassa ja sen ulkopuolella asemansa edellyttämällä tavalla.

Pappi, diakoni ja kanttori eivät saa puuttua hengellisen viran haltijalle sopimattomiin toimiin, tehtäviin eivätkä elinkeinoihin eivätkä toimia avustajana tai asiamiehenä oikeudenkäynnissä, ellei se koske heidän seurakuntaansa tai perheenjäsentään. Perheenjäsenillä tarkoitetaan samassa taloudessa asuvia vanhempia, ottovanhempia, sisaruksia, puolisoa, lapsia ja ottolapsia.

Pappi, diakoni ja kanttori eivät saa ilman hiippakunnan piispan lupaa ottaa sivutointa, josta on oikeus kieltäytyä. Seurakunnanneuvoston on annettava asiasta lausunto.

Jos papin, diakonin tai kanttorin virkaan valittu ei ole vielä ollut vakinaisena vastaavassa virassa, hänet nimittämisen sijasta otetaan virkaan kahden vuoden koeajaksi.

Koevuosien päätyttyä hiippakunnan piispa, kuultuaan seurakunnanvaltuustoa ja tarvittaessa kirkollishallitusta, vahvistaa vaalin, jos katsoo valitun virkaan sopivaksi.

Jos koeajaksi otettu on ennen sen päättymistä osoittautunut virkaan sopimattomaksi, peruutettakoon hänelle annettu määräys.

Seurakunnan papistolle ja kanttoreille suoritetaan rahapalkkaa ja viranhoidosta aiheutuvien kustannusten korvausta, joista samoin kuin muista palvelussuhteen ehdoista säädetään asetuksella.

Papin, diakonin ja kanttorin eroamisikä on kuusikymmentäseitsemän vuotta. Hiippakunnan piispa saa, harkitessaan siihen olevan syytä ja milloin tämä voi tapahtua viranhoidon siitä kärsimättä, seurakunnan hakemuksesta ja asianomaisen suostumuksella pysyttää hänet kuitenkin edelleen virassa. Tällainen lupa annetaan enintään vuodeksi kerrallaan.

Jos pappi, diakoni tai kanttori on sairauden tai vamman vuoksi pysyvästi menettänyt työkykynsä ja hänellä on oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen, piispa voi vapauttaa hänet virasta.

Viranhaltija vapautuu virastaan myös sinä päivänä, josta lukien hänet nimitetään tai koeajaksi määrätään toiseen seurakunnan virkaan taikka hänen virkansa lakkautetaan.

Vakinaiseen virkaan nimitetyllä ja päätoimisessa virkasuhteessa olevalla ylimääräisellä tai koeajaksi määrätyllä papilla, diakonilla ja kanttorilla, jonka palvelussuhde on alkanut ennen 1 päivää tammikuuta 1994 ja jatkunut yhdenjaksoisesti 3 momentissa tarkoitetulla tavalla, on oikeus kirkkokunnan keskusrahastosta maksettavaan vanhuus-, työkyvyttömyys-, työttömyys- ja osa-aikaeläkkeeseen sekä hänen omaisillaan perhe-eläkkeeseen soveltuvin osin samojen säännösten mukaan kuin virkasuhteessa valtioon olevalla henkilöllä. (25.2.2000/202)

Edellä 1 momentissa tarkoitettu pappi, diakoni ja kanttori on velvollinen osallistumaan eläketurvan kustantamiseen soveltuvin osin samojen säännösten mukaan kuin virkasuhteessa valtioon oleva henkilö.

Palvelussuhteen katsotaan jatkuvan yhdenjaksoisesti, jos sitä edeltävän palvelussuhteen päättymisestä on kulunut enintään yksi kuukausi, milloin uusi palvelus alkaa ennen 1 päivää tammikuuta 1999.

Papin ja diakonin, jolla on muu virka tai toimi seurakunnan alueella, tulee tarvittaessa osallistua kirkollisiin tehtäviin hiippakunnassa piispan antaman määräyksen mukaisesti.

Sellaisia seutuja varten, joissa kirkko on pitkähkön matkan päässä tai seurakunta on laaja ja hajanainen, voidaan asettaa matkapappi ja matkakanttori, jotka saavat palkkaa ja matkakustannusten korvausta valtion varoista.

Matkapappien ja matkakanttorien nimittämisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä valtion virkamieslain 3 luvussa säädetään. Tarkempia säännöksiä nimittämisestä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. (17.10.2000/856)

Jos pappi tai diakoni kirjallisesti ilmoittaa hiippakuntansa piispalle haluavansa erota pappeudesta ja eronpyyntöön sisältyy riittävät perustelut, on piispan piispainkokouksessa muiden piispojen kanssa todettava hänet menettäneeksi pappeutensa. Samoin menetellään, jos pappi tai diakoni eroaa ortodoksisesta kirkosta.

Joka 1 momentin nojalla menettää pappeutensa, menettää myös sen papin tai diakonin viran, joka hänellä on.

Seurakunnankokous vahvistaa seurakunnanvaltuuston jäsenten lukumäärän sekä valitsee papin, diakonin ja kanttorin.

Seurakunnanvaltuusto voi jakaa seurakunnan vaalialueisiin, joilta valitaan jäseniä seurakunnanvaltuustoon siten, että seurakunnan eri osat tulevat suhteellisesti edustetuiksi.

Äänioikeus seurakunnankokouksessa ja seurakunnanvaltuuston jäsenten vaaleissa on jokaisella äänivaltaisten luetteloon merkityllä seurakunnan jäsenellä, joka viimeistään ensimmäisenä kokous- tai vaalipäivänä täyttää 18 vuotta.

Äänioikeuttaan saa seurakunnan jäsen käyttää vain henkilökohtaisesti.

Seurakunnan yleinen hallinto kuuluu seurakunnanvaltuustolle.

Seurakunnanvaltuustoon kuuluvat kirkkoherra ja kolmeksi kalenterivuodeksi valitut määräaikaiset jäsenet. Määräaikainen jäsen pysyy toimessaan sen ajan, joksi hänet on valittu, ja sen jälkeenkin, kunnes toimeen on valittu toinen.

Jos määräaikaisen jäsenen paikka tulee avoimeksi, puheenjohtajan on kutsuttava hänen tilalleen jäljellä olevaksi vaalikaudeksi lähinnä eniten ääniä saanut vaalikelpoinen henkilö.

Seurakunnanvaltuuston jäseneksi voidaan valita nuhteettomasta elämästä ja ortodoksisesta kristillisestä harrastuksesta tunnettu seurakunnan äänivaltainen jäsen, joka ei ole holhouksenalainen.

Seurakunnanvaltuuston jäsenen toimesta ei ole lupa kieltäytyä, jollei asianomainen ole toiminut valtuuston jäsenenä vähintään kolme vuotta. Jos kieltäytyminen tapahtuu sairauden vuoksi tai muusta painavasta syystä, tutkii valtuusto esteen pätevyyden.

Jos jäsen menettää vaalikelpoisuutensa, valtuuston on todettava hänen toimensa lakanneeksi.

Seurakunnanneuvoston asiana on pitää huolta kristillisestä siveyden hoidosta ja uskonnonmukaisesta elämästä seurakunnassa, huolehtia seurakunnan taloudenhoidosta, edustaa seurakuntaa ja käyttää sen puhevaltaa tuomioistuimessa ja muun viranomaisen luona, jollei seurakunnanvaltuusto tässä kohden ole toisin päättänyt, sekä suorittaa ne muut tehtävät jotka sille tässä laissa tai sen nojalla annetussa asetuksessa on uskottu.

Seurakunnanneuvoston päätös on lopullinen.

Seurakunnanneuvoston jäseninä ovat seurakunnan vakinaiset papit ja pääkirkon isännöitsijä sekä seurakunnanvaltuuston valitsemat seurakunnan jäsenet, joiden lukumäärän tulee olla suurempi kuin itseoikeutettujen jäsenten.

Seurakunnanneuvoston määräaikaisen jäsenen kelpoisuudesta, jäsenyydestä kieltäytymisestä ja toimen lakkaamisesta on voimassa, mitä 26 §:n 2 momentissa ja 27 §:ssä säädetään seurakunnanvaltuuston jäsenistä. Jos jäsenen paikka tulee avoimeksi, seurakunnanvaltuuston on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi jäsen. (30.1.1998/53)

Yhteisten menojensa suorittamiseen seurakunta käyttää niitä varoja, jotka sitä tarkoitusta varten ovat sen hallittavina.

Paitsi niitä rahastoja, jotka seurakunnalla erityisten säännösten tai määräysten mukaan muutoin on, tulee kussakin seurakunnassa olla seurakuntarahasto, jonka vuositulon muodostavat:

Seurakunnalla on oltava tuloveroprosentin vakaana pitämistä varten verontasausrahasto. Sen sääntöjen mukaisesti seurakunnanvaltuusto voi päättää verontasausrahaston varojen käyttämisestä sanottuun tarkoitukseen tai seurakuntarahaston vuositulon käyttämisestä verontasausrahaston kartuttamiseen. (13.12.2001/1251)

Edellä 2 momentin 4 kohdassa mainittua veroa kannetaan sikäli kuin muut seurakuntarahaston vuositulot ja mahdolliset siirrot verontasausrahastosta eivät riitä seurakunnallisten menojen suorittamiseen. (17.12.1982/971)

Määrä, joka päätetään koottavaksi 30 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaisesti verotuksella, on jaettava verovelvollisten kesken suoritettavaksi heidän kunnallisverotuksessa verotettavan tulonsa mukaan. Seurakunnanvaltuusto vahvistaa tuloveroprosentin. Tuloveroprosentti vahvistetaan 0,05 prosenttiyksikön tarkkuudella. (13.12.2001/1251)

Jos verovelvollinen on saanut osittaisen tai täydellisen vapautuksen sekä valtiolle että kunnalle tulosta maksettavasta verosta tai sen suorittamisen viivästymisestä johtuvista seuraamuksista taikka lykkäystä sen suorittamiseen, hän saa vastaavan vapautuksen samasta tulosta maksettavasta kirkollisverosta ja sen suorittamisen viivästymisestä johtuvista seuraamuksista tai vastaavilla ehdoilla lykkäystä sen suorittamiseen. (30.1.1998/53)

Seurakunnanvaltuusto voi muissa kuin 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa myöntää osittaisen tai täydellisen vapautuksen kirkollisverosta tai sen viivästymisestä aiheutuvista seuraamuksista taikka lykkäyksen sen suorittamiseen samoilla perusteilla, joilla valtion ja kunnan viranomaiset myöntävät vapautuksen tai lykkäystä valtion- ja kunnallisveron osalta. (30.1.1998/53)

Kiinteistöjen ja virka-asuntojen hankkimisesta ja kunnossapitämisestä johtuvien menojen suorittamiseksi voi seurakunnanvaltuusto perustaa erityisen virkatalorahaston, johon tarvittaessa saa valtuuston päätöksellä siirtää varoja seurakuntarahastosta.

Virkataloissa ja virka-asunnoissa voidaan niiden kunnon selville saamiseksi, tarpeellisten korjausten suorittamiseksi ja mahdollisten korvausten määräämiseksi toimittaa katselmuksia.

Seurakunnan omistamat hautausmaat niillä olevine hautoineen on pidettävä niiden arvoa vastaavassa kunnossa.

Jos hautaa ei pidetä tyydyttävässä kunnossa, voi seurakunnanneuvosto velvoittaa hautapaikan haltijan kuuden kuukauden kuluessa siitä kun seurakunnanneuvoston päätös on annettu hänelle tiedoksi, panettamaan haudan kuntoon uhalla, että haudan suhteen voidaan ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin kuin hautausmaalla noudatettavan järjestyksen katsotaan vaativan.

Milloin haudan hoito on olennaisesti laiminlyöty, voi seurakunnanneuvosto velvoittaa hautapaikan haltijan vuoden määräajassa siitä, kun seurakunnanneuvoston päätös on annettu hänelle tiedoksi, panettamaan haudan kuntoon, uhalla, että oikeus hautapaikkaan muutoin julistetaan menetetyksi.

Kun hautapaikkaoikeus menetetään tai muutoin lakkaa, tulevat haudalla olevat irtonaiset esineet seurakunnan omiksi, jollei niitä omistajan toimesta viedä pois kuuden kuukauden kuluessa hautapaikkaoikeuden päättymisestä.

Arkkipiispa on kirkkokunnan päämies ja esipaimen, joka johtaa arkkipiispakuntaa Raamatun, perimätiedon, dogmien, kanonien ja muiden ortodoksisen kirkon kirkollisten sääntöjen sekä kirkkokunnasta voimassa olevien säännösten mukaisesti yhdessä piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen kanssa.

Piispan virkaan nimitetään eliniäksi. Jos piispa pyytää eron virasta tai tulee sairauden tai vanhuuden vuoksi pysyvästi kykenemättömäksi hoitamaan virkatehtäviään, kirkollishallitus antaa hänelle erokirjan.

Jos piispan virka hiippakuntien uudelleen järjestelyn vuoksi tai muusta syystä lakkautetaan, virkaan nimitetyn piispan virkasuhde päättyy ja kirkollishallitus antaa hänelle erokirjan. Piispa säilyttää tällöin piispallisen arvonsa.

Piispan oikeudesta eläkkeeseen on voimassa, mitä virkasuhteessa valtioon olevan henkilön oikeudesta eläkkeeseen säädetään.

Piispan osalta on voimassa, mitä 16 b §:ssä säädetään.

Piispa valitaan vaalilla varsinaisessa tai ylimääräisessä kirkolliskokouksessa.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään piispan vaalista, vaalin kanonien mukaisesta vahvistamisesta ja piispan kanonisesta virkaanasettamisesta.

Kirkollishallitus antaa piispaksi valitulle nimittämiskirjan, jossa viitataan kirkolliskokouksen toimittamaan vaaliin ja vaalin kanonien mukaiseen vahvistamiseen.

Kirkollishallituksen puheenjohtajana on arkkipiispa ja muina jäseninä:

Edellä 1 momentin 2 kohdassa mainituille jäsenille valitaan kullekin henkilökohtainen varajäsen.

Kirkollishallitukselle kuuluvat asiat ratkaisee, sen mukaan kuin työjärjestyksessä määrätään:

Kirkollishallituksen virkamiesten virastaeroamisvelvollisuudesta ja eläkeoikeudesta on voimassa, mitä valtion virkamiesten virastaeroamisvelvollisuudesta ja eläkeoikeudesta säädetään.

Kirkollishallituksen virkamiesten nimittämisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä valtion virkamieslain 3 luvussa säädetään. Tarkempia säännöksiä nimittämisestä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. (17.10.2000/856)

Kirkollishallituksen lainoppineen kirkko-neuvoksen, sihteerin ja museonjohtajan tulee kuulua kirkkokuntaan. (15.11.2002/942)

Piispainkokouksen muodostavat kirkkokunnan kaikki piispat sekä niissä tapauksissa, joissa se on tarpeen täysilukuisuuden saavuttamiseksi se tai ne toisen ortodoksisen kirkkokunnan piispat, jotka ekumeeninen patriarkka on siihen määrännyt.

Kirkolliskokouksen jäseniä ovat:

Kirkolliskokouksen jäsenistä on yhteensä puolet pappis- ja kanttorijäseniä sekä puolet maallikkojäseniä.

Kirkollishallituksen lainoppineella kirkko-neuvoksella on puheoikeus kirkolliskokouksessa. (15.11.2002/942)

Maan hallitus määrää kirkolliskokoukseen edustajansa.

Vaalikelpoisia papiston ja kanttorien edustajiksi kirkolliskokoukseen ovat kirkkokunnan virassa ja eläkkeellä olevat papit, diakonit ja kanttorit, pappismunkit ja munkkidiakonit sekä harrastuksen nojalla vihityt papit ja diakonit. Se, joka on erotettu virantoimituksesta tai papillisten tehtävien toimittamisesta taikka pidätetty virantoimituksesta, ei kuitenkaan ole sinä aikana vaalikelpoinen.

Vaalikelpoisia maallikkojen edustajiksi ovat kirkkokunnan seurakuntien maallikkojäsenet, jotka ovat kelpoisia seurakunnanvaltuuston jäseniksi.

Kirkkokunnan keskusrahasto on kirkkokunnan yhteinen rahasto, jota hoitaa kirkollishallitus.

Kirkkokunnan keskusrahaston varoja käytetään kirkolliskokouksen vahvistaman talousarvion rajoissa kirkkokunnan yleisiin tarpeisiin, taloudellisesti heikossa asemassa olevien seurakuntien ja luostarien avustamiseen, papiston ja kanttorien eläkkeisiin sekä heidän leskiensä ja lastensa perhe-eläkkeisiin ja tilapäisiin avustuksiin sekä muiden lakiin ja sitoumuksiin perustuvien kirkkokunnan menojen suorittamiseen.

Yksityisten lahjoitusten ja valtiolta ehkä saatavien avustusten lisäksi kartutetaan keskusrahastoa seuraavalla tavalla:

Seurakunnan 1 momentin nojalla keskusrahastolle suoritettaville maksuille on suorituksen viivästyessä maksettava viivästyskorko, joka on kuusi prosenttiyksikköä suurempi kuin kulloinkin voimassa oleva Suomen Pankin peruskorko. Kirkollishallitus voi erityisestä syystä hakemuksesta vapauttaa seurakunnan suorittamasta viivästyskorkoa. (27.11.1987/893)

Jos jollekin olosuhteelle on annettu sellainen oikeudellinen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta ja tarkoitusta, on maksua määrättäessä meneteltävä niin kuin asiassa olisi käytetty oikeaa muotoa. (30.1.1998/53)

Ojennuslautakunta voi määrätä ojennusrangaistuksen papille, diakonille ja kanttorille, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä taikka virantoimituksessa tai sen ulkopuolella käyttäytyy virka-asemaansa sopimattomalla tavalla.

Ojennusrangaistuksia ovat:

Pappi ja diakoni, joka määrätään pantavaksi viralta taikka joka on jo saanut eron virastaan, voidaan lisäksi asianomaisen kuulemisen jälkeen piispainkokouksen päätöksellä erottaa papillisten tehtävien toimittamisesta vähintään yhdeksi kuukaudeksi ja enintään kahdeksi vuodeksi tai julistaa menettäneeksi pappeutensa. Pappeuden menettäminen tulee kyseeseen silloin kun rikkomus tai velvollisuuksien vastainen käyttäytyminen osoittaa asianomaisen kanonisesti sopimattomaksi pappeuteen.

Jos pappi tai diakoni, joka ei ole vastaavassa virassa, toimii vastoin papillisia velvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä taikka käyttäytyy papistolle sopimattomasti, hänelle voidaan antaa kirjallinen varoitus tai määrätä 42 a §:ssä säädetty toimenpide.

Virantoimituksesta erotettu menettää rangaistusajaksi palkkaedut siitä virasta, jonka toimittamisesta hänet on erotettu.

Papillisten tehtävien toimittamisesta erotettu ei saa rangaistusaikana suorittaa papillisia tehtäviä.

Pappeutensa menettänyt ei saa suorittaa papillisia tehtäviä eikä käyttää papillista asua.

Ojennusmenettelyyn ei saa ryhtyä, jos asia on sen laatuinen, että se on käsiteltävä tuomioistuimessa.

Ojennusmenettelyä ei saa panna vireille saman syyn johdosta, josta on vireillä syyte tuomioistuimessa. Jos ojennusmenettelyn aikana nostetaan tuomioistuimessa syyte saman syyn johdosta, joka on aiheuttanut ojennusmenettelyn, ojennusmenettely on keskeytettävä siksi ajaksi, jonka syyte on vireillä.

Ojennusmenettelyä ei myöskään saa panna vireille eikä ojennusrangaistusta määrätä saman syyn johdosta, josta tuomioistuin on jo tuominnut rangaistuksen tai jonka johdosta nostetusta syytteestä tuomioistuin on vapauttanut vastaajan tai jättänyt hänet rangaistukseen tuomitsematta. Tämän estämättä asianomainen voidaan kuitenkin tässä luvussa säädettyä menettelyä noudattaen panna viralta, erottaa papillisten tehtävien toimittamisesta taikka julistaa menettäneeksi pappeutensa.

Ojennusmenettelyyn voidaan jättää ryhtymättä ja ojennusrangaistus määräämättä, jos rikkomus tai velvollisuuksien vastainen menettely on vähäinen eikä yleinen etu vaadi ojennusrangaistuksen määräämistä.

Jos tuomioistuin on tuominnut kirkollisen ojennusvallan alaisen henkilön rangaistukseen virkarikoksesta tai vapausrangaistukseen muusta rikoksesta, jäljennös päätöksestä on lähetettävä kirkollishallitukselle kolmenkymmenen päivän kuluessa päätöksen julistamisesta tai antamisesta.

Ojennusrangaistusta ei saa määrätä, ellei ojennusmenettelyä ole pantu vireille yhden vuoden kuluessa siitä, kun se seikka, joka olisi voinut aiheuttaa ojennusmenettelyn, tuli kirkollishallituksen tietoon.

Jollei ojennusmenettelyä 45 §:n 2 tai 3 momentissa mainituissa tapauksissa ole pantu vireille tai jatkettu kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun tuomioistuimen päätös sai lainvoiman, oikeus ojennusmenettelyn vireille panemiseen tai jatkamiseen raukeaa.

Kirkollishallitus voi pidättää kirkollisen ojennusvallan alaisen henkilön virantoimituksesta rikossyytteen tai ojennusmenettelyn sekä niiden edellyttämien tutkimusten ajaksi. Virantoimituksesta pidättämistä ei saa jatkaa pitempään kuin siihen on tarvetta.

Päätös virantoimituksesta pidättämisestä tulee noudatettavaksi siitä tehdystä valituksesta huolimatta.

Seurakunnan viranhaltijalta, joka pidätetään virantoimituksesta, pidätetään tänä aikana puolet hänen rahapalkastaan. Jollei häntä tuomita tai määrätä rangaistukseen siitä teosta, jonka johdosta hänet oli virantoimituksesta pidätetty, hänelle maksetaan palkkaus sanotulta ajalta kokonaan.

Jos virantoimituksesta pidätetty seurakunnan viranhaltija tuomitaan tai määrätään pantavaksi viralta, hänelle ei makseta palkkausta, vaikkei päätös olekaan lainvoimainen. Jos viraltapano muutetaan lievemmäksi rangaistukseksi, hänelle maksetaan puolet tämän momentin nojalla pidätetystä rahapalkasta.

Ojennusrangaistuksen määrää ojennuslautakunta.

Ojennuslautakunnan puheenjohtajana toimii sen hiippakunnan piispa, johon vastaaja kuuluu. Lisäksi ojennuslautakunnassa on kaksi pappisjäsentä ja kaksi maallikkojäsentä, joiden on oltava kelpoisia kirkolliskokouksen jäseniksi. Ainakin toisen maallikkojäsenen tulee olla tuomarinvirkaan vaadittavan tutkinnon suorittanut. Määräaikaiset jäsenet ovat samat hiippakunnasta riippumatta.

Ojennuslautakunnan määräaikaiset jäsenet valitsee kirkolliskokous kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Samassa järjestyksessä valitaan kullekin määräaikaiselle jäsenelle kaksi henkilökohtaista varajäsentä.

Ojennuslautakunnassa ajaa syytettä ojennusasiamies, joka käyttää syyttäjänä itsenäistä puhevaltaa.

Ojennusasiamiehen määrää kirkollishallitus kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Ojennusasiamiehen tulee olla tuomarinvirkaan vaadittavan tutkinnon suorittanut ja hänen pitää olla kelpoinen kirkolliskokouksen jäseneksi.

Jos kirkollishallituksella on perusteltua aihetta olettaa papin, diakonin tai kanttorin syyllistyneen virkarikokseen tai sellaiseen menettelyyn, josta voi seurata ojennusrangaistus, sen on huolehdittava siitä, että asiassa suoritetaan valmistava tutkinta. Sen jälkeen kirkollishallituksen on toimitettava tutkinta-aineisto viralliselle syyttäjälle tai ojennusasiamiehelle, jos tutkinta antaa siihen aihetta.

Hankittuaan asian ratkaisemiseksi ehkä tarvittavan lisäselvityksen ojennusasiamies päättää ojennusmenettelyyn ryhtymisestä. Ojennusmenettely pannaan vireille antamalla vastaajalle tiedoksi ojennusrangaistusta koskeva vaatimus ja se asiassa kertynyt aineisto, jonka perusteella ojennusrangaistusta vaaditaan. Ojennusasiamies toimittaa nämä asiakirjat myös ojennuslautakunnalle.

Vastaajalle on varattava tilaisuus selityksen antamiseen.

Vastaajalla on oikeus käyttää ojennusmenettelyssä avustajaa ja asiamiestä.

Ojennuslautakunnan on toimitettava suullinen käsittely, jos vastaaja tai ojennusasiamies sitä pyytää taikka lautakunta muuten pitää sitä tarpeellisena. Vastaaja on todisteellisesti kutsuttava suulliseen käsittelyyn. Hänet voidaan kutsua siihen uhalla, että kutsutun poissaolo ei estä asian ratkaisemista. Ojennusasiamiehen on oltava läsnä suullisessa käsittelyssä.

Suullisessa käsittelyssä ojennuslautakunta voi kuulla todistajia ja asiantuntijoita. Ojennuslautakunta voi myös määrätä todistajan ja asiantuntijan suullisen kuulustelun toimitettavaksi soveliaimmassa lääninoikeudessa. Ojennusasiamiehellä ja vastaajalla on oikeus esittää todistajille ja asiantuntijoille kysymyksiä.

Suullinen käsittely on julkinen. Käsittelyn toimittava viranomainen voi kuitenkin kieltää lehdistöltä tai yleisöltä pääsyn käsittelyyn tai osaan siitä, jos se on välttämätöntä moraalin, yleisen järjestyksen, kansallisen turvallisuuden taikka osapuolten tai 21 vuotta nuorempien henkilöiden yksityiselämän suojaamiseksi.

Ojennuslautakunta on päätösvaltainen, kun kaikki jäsenet ovat läsnä. Puheenjohtajan estyneenä ollessa toimii lautakunnan puheenjohtajana virkaiältään vanhin muu hiippakunnan piispa. Jos muu jäsen on poissa istunnosta tai todetaan esteelliseksi, tulee varajäsen hänen sijaansa.

Jos ojennuslautakunnassa ilmenee eriäviä mielipiteitä, asia päätetään äänestämällä noudattaen samaa menettelyä kuin monijäsenisessä tuomioistuimessa.

Ojennuslautakunnan jäsen toimii tuomarin vastuulla. Jäsenen, joka ei ole aikaisemmin vannonut tuomarinvalaa tai antanut tuomarinvakuutusta, on ennen toimeensa ryhtymistään tehtävä se yleisessä tuomioistuimessa, kirkollisessa ylioikeudessa tai kirkollishallituksessa.

Ojennuslautakunnan päätös laaditaan erillisenä toimituskirjana. Päätöksen tulee sisältää ratkaisun perustelut ja sovelletut lainkohdat.

Päätös annetaan tiedoksi tiedoksiannosta hallintoasioissa säädetyssä järjestyksessä. Tiedoksiannon toimittamisesta huolehtii kirkollishallitus.

Ojennusasiamiehen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on tehty.

Jos piispa syyllistyy 42 §:ssä mainittuun rikkomukseen, piispainkokous voi määrätä hänelle samassa pykälässä säädetyn ojennusrangaistuksen. Piispainkokous voi määrätä erityisen syyttäjän, jos katsoo sen tarpeelliseksi.

Tässä pykälässä tarkoitetuissa asioissa on noudatettava, mitä 45–49 §:ssä säädetään. Piispan pidättämisestä virantoimituksesta päättää kuitenkin piispainkokous.

Virassa aiheutetun vahingon korvaamisesta on voimassa, mitä siitä erikseen säädetään. Korvausvaatimus käsitellään erikseen riippumatta siitä ojennusmenettelystä, joka tämän lain mukaan pannaan vireille.

Kirkollishallituksen käsitellessä 49 §:n 1 momentissa, 52 §:n 2 momentissa ja 53 §:n 1 momentissa mainittuja asioita toimii puheenjohtajana kirkollishallituksen pappisjäsen. Kirkollishallituksen jäseninä olevat piispat eivät ota osaa asian käsittelyyn.

Piispa saa antaa nuhteita niille, jotka virassa ovat hänen valvontansa alaisia, ja sitä varten kutsua asianomaisen luokseen. Nuhteesta on pyydettäessä annettava kirjallinen todistus.

Kirkollinen ylioikeus käsittelee valitukset ojennuslautakunnan päätöksistä.

Asian käsittelyyn kirkollisessa ylioikeudessa osallistuvat esteettömät hiippakuntien piispat sekä kaksi pappisjäsentä ja kolme maallikkojäsentä. Kirkollisen ylioikeuden puheenjohtajana on arkkipiispa tai hänen estyneenä ollessaan virassa vanhin muu hiippakunnan piispa.

Kirkollisen ylioikeuden pappis- ja maallikkojäsenet sekä kaksi pappisvarajäsentä ja kolme maallikkovarajäsentä valitsee kirkolliskokous kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Ainakin yhden maallikkojäsenen ja yhden maallikkovarajäsenen tulee olla tuomarinvirkaan vaadittavan tutkinnon suorittanut. Hän on samalla oikeuden sihteeri.

Pappisjäsenten ja pappisvarajäsenten tulee olla kelpoisia kirkolliskokouksen pappisjäseniksi. Maallikkojäsenten ja maallikkovarajäsenten tulee olla kelpoisia kirkolliskokouksen maallikkojäseniksi.

Kirkollinen ylioikeus on päätösvaltainen, kun saapuvilla on puheenjohtaja sekä kaksi pappisjäsentä ja kaksi maallikkojäsentä, joista ainakin toinen on tuomarinvirkaan vaadittavan tutkinnon suorittanut.

Asian käsittelystä sekä päätöksen laatimisesta ja tiedoksiannosta on soveltuvin osin voimassa, mitä 54 ja 56 §:ssä säädetään.

Ennen kuin seurakunnanvaltuuston päätös saadaan panna täytäntöön, se on alistettava kirkollishallituksen tutkittavaksi ja vahvistettavaksi, jos on päätetty:

Jos alistusta ei ole toimitettu vuoden kuluessa päätöksen tekemisestä, päätös on rauennut.

Alistamisesta säädetään myös tämän lain nojalla annetussa asetuksessa.

Hautausmaan perustamista tai kirkon rakentamista ja sellaista korjaamista, joka merkitsee olennaista muutosta kirkon ulko- tai sisäasuun, koskeva seurakunnanvaltuuston päätös on toimitettava kirkollishallituksen tutkittavaksi. Jos kirkollishallitus hyväksyy päätöksen, on asia alistettava opetusministeriön vahvistettavaksi.

Seurakunnanvaltuuston päätöstä sellaisen irtaimen tavaran myymisestä tai muusta luovuttamisesta, joka on aiottu kirkolliseen tarkoitukseen tai muutoin läheisesti liittyy seurakunnalliseen toimintaan, älköön pantako täytäntöön, ellei kirkollishallitus ole antanut siihen lupaa. Muinaisesineiden kohdalta on lisäksi noudatettava, mitä siitä on erikseen säädetty.

Haettaessa muutosta kirkollishallituksen päätökseen, jonka se on antanut sille alistetussa asiassa, älköön valitusta enää perustettako väitteeseen, että päätös ei ole tarkoituksenmukainen.

Seurakunnankokouksen ja seurakunnanvaltuuston päätöksestä voi valittaa asianosainen, joka katsoo päätöksen loukkaavan oikeuttansa, ja seurakunnan jäsen myös sillä perusteella, että päätös on tehty laista poikkeavassa järjestyksessä tai ylittää seurakunnankokouksen tai seurakunnanvaltuuston toimivallan tahi muutoin on lain vastainen.

Valitus seurakunnankokouksen ja seurakunnanvaltuuston päätöksestä on tehtävä kirkollishallitukselle kolmenkymmenen päivän kuluessa siitä päivästä jona päätös on asetettu nähtäväksi.

Valitus seurakunnanvaltuuston päätöksestä, joka on alistettava kirkollishallituksen tutkittavaksi, voidaan perustaa myös siihen, ettei päätös ole tarkoituksenmukainen.

Mitä 1 ja 2 momentissa on säädetty, olkoon noudatettavana myös 33 §:ssä mainitussa katselmuksessa julistetun päätöksen kohdalta, kuitenkin niin, että valitusaika luetaan päätöksen julistamispäivästä. Milloin on kysymyksessä vuokra-alueella toimitettu lähtö ja tulokatselmus, on valitus tehtävä yleiseen alioikeuteen.

Seurakunnassa vaaliehdokkaana olevalla papilla, pappiskandidaatilla, diakonilla, kanttorilla tai kanttorikokelaalla tai äänivaltaisella seurakunnan jäsenellä, joka on tyytymätön vaalitoimitukseen, on oikeus valittaa kirkollishallitukseen 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jona vaalitoimitus on saatettu loppuun.

Seurakunnan jäsen saa valittaa seurakunnanvaltuuston jäsenten vaaleista kirkollishallitukseen 30 päivän kuluessa vaalien tuloksen julkaisemisesta.

Ojennuslautakunnan päätöksestä saa valittaa kirkolliseen ylioikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Kirkollisen ylioikeuden päätöksestä saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Valitusoikeus on vastaajalla ja ojennusasiamiehellä.

Kirkollishallituksen ja piispan hallinnolliseen päätökseen saadaan hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Papin, diakonin tai kanttorin vaalin vahvistamatta jättämisestä koevuosien jälkeen valitetaan kuitenkin piispainkokoukseen.

Valitusta ei saa tehdä 1 momentissa tarkoitetusta päätöksestä, joka koskee ohjesäännön vahvistamista, ehdollepanoa virkoihin ja lisäehdokkaan hyväksymistä, virkojen ja tointen väliaikaista hoitamista, sivutoimien pitämistä ja harkinnanvaraista virkavapautta, papin, diakonin ja kanttorin oikeutta pysyä virassa yli eroamisiän, kanttorinviran täyttämättä jättämistä tai kirkolliskokouksen edustajien vaaleja.

Jos piispainkokous on tuominnut piispan rangaistukseen, on hänellä oikeus kuudenkymmenen päivän kuluessa saatuaan päätöksestä tiedon valittaa ekumeeniseen patriarkanistuimeen.

Jollei tässä laissa toisin säädetä, muutosta haettaessa ja siitä päätettäessä on noudatettava, mitä hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Mitä yleisessä laissa säädetään oikeudesta lähettää valtion hallintoviranomaiselle asiakirjoja muissakin kuin edellä 75 §:n 3 momentissa tarkoitetussa tapauksessa ja siltä saada asiakirjoja, sovelletaan myös seurakunnan viranomaiseen, hiippakunnan piispaan, kirkollishallitukseen ja ojennuslautakuntaan.

Kirkkokunnan virkakieli on suomi. Jokaisella on oikeus saada virkatodistukset omalla kielellään, joko suomeksi tai ruotsiksi.

Saamen kielen käyttämisestä kirkkokunnan ja seurakunnan viranomaisissa säädetään erikseen.

Julkisten jumalanpalvelusten kieli on suomi.

Julkisia jumalanpalveluksia ja muita kirkollisia toimituksia voidaan hiippakunnan piispan ohjeiden mukaisesti mahdollisuuksien mukaan toimittaa myös muilla kielillä.

Käsiteltäessä hallintoasiaa kirkkokunnan, seurakunnan ja luostarin viranomaisissa on noudatettava, mitä hallintomenettelylaissa (598/1982) säädetään, jollei tästä laista muuta johdu.

Tarkemmat määräykset tämän lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetaan asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1970, ja sillä kumotaan ortodoksisesta kirkkokunnasta 15 päivänä toukokuuta 1953 annettu asetus (206/53) siihen sen jälkeen tehtyine muutoksineen.

Tämän lain 21 §:ää sovelletaan myös silloin, kun palvelus on päättynyt tai eläketapahtuma sattunut ennen lain voimaantuloa, jollei asianomainen kuuden kuukauden kuluessa voimaantulopäivästä kirjallisesti ilmoita kirkollishallitukselle haluavansa pysyä siinä oikeudessa eläkkeeseen, joka hänellä tähän asti voimassa olleiden määräysten mukaan on ollut.