Laki maatalousyrittäjän eläkelain 135 ja 135 a §:n muuttamisesta (892 / 2026, alkuperäinen)
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
135 § Eläkelaitoksen ja valtion vastuu eläkkeistä ja muista etuuksista
Tämän lain mukaisten maatalousyrittäjien eläkkeiden, 136 §:n 1 momentin mukaisten palkattomilta ajoilta karttuneiden eläkkeiden osien sekä maatalousyrittäjien muiden etuuksien kustannuksista vastaavat Maatalousyrittäjien eläkelaitos ja valtio. Eläkelaitoksen kustannettava osuus muodostuu eläkelaitoksen saamista maatalousyrittäjien vakuutusmaksuista, joista on vähennetty eläkelaitoksen kohtuulliset hoitokulut, ja sijoitusten tuotoista. Valtio vastaa edellä tässä momentissa tarkoitetuista kustannuksista muilta osin. Ryhmähenkivakuutuksen korvausmenoista valtion vastuulla on kuitenkin yksi kolmannes. Vakuutusmaksuina ei oteta huomioon niitä maksamatta jääneitä vakuutusmaksuja, jotka on jätetty ulosottotoimin perittäviksi tai valvottu konkurssissa. Vakuutusmaksuina ei myöskään oteta huomioon sellaisia maksamatta olevia vakuutusmaksuja, jotka sisältyvät yrityksen saneerauksesta annetussa laissa (47/1993) tarkoitettuun saneerausohjelmaan tai yksityishenkilön velkajärjestelystä annetussa laissa (57/1993) tarkoitettuun maksuohjelmaan taikka sellaiseen vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn, joka sisällöltään vastaa mainituissa laeissa säädettyjä periaatteita.
Tätä pykälää sovellettaessa ei oteta huomioon eläketurvaa, joka perustuu ennen 1 päivää tammikuuta 2001 voimassa olleeseen maatalousyrittäjien eläkelain (467/1969) 11 §:n 1 momenttiin. Edellä 1 momentissa tarkoitettuihin eläkkeisiin luetaan kuitenkin mainitun lainkohdan mukaisiin eläkkeisiin työntekijän eläkelain 98 §:n mukaisesti tulevat korotukset siltä osin kuin vastaavien sijoitusten tuotto ei niihin riitä.
Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen hakemuksesta ne perusteet, joiden mukaan lasketaan 1 momentissa tarkoitetut kohtuulliset hoitokulut sekä 1 ja 2 momentissa tarkoitettu sijoitusten tuotto.
Valtio maksaa Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle kunakin vuonna valtion osuutena määrän, joka vastaa valtion maksettavaksi 1 momentissa säädettyä maksuosuutta.
Valtion osuus maksetaan Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle kuukausittaisina erinä kuukauden ensimmäisenä pankkipäivänä, jota varten Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen on viimeistään kymmenen pankkipäivää ennen valtion osuuden maksupäivää ilmoitettava valtiolle sen maksettavaksi tulevan suorituksen määrä.
Kalenterivuodelle arvioitujen ja toteutuneiden maksuosuuksien erotus huomioidaan viimeistään maksuvuotta seuraavan Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen tilinpäätöksen valmistumisen jälkeisten kuukausien maksuerissä.
Sen lisäksi, mitä edellä tässä pykälässä säädetään valtion osuudesta tämän lain mukaisten eläkkeiden ja muiden etuuksien kustannuksista, valtion tulee suorittaa eläkelaitokselle sellainen määrä varoja, että eläkelaitoksen maksuvalmius on kunakin ajankohtana riittävästi turvattu ( maksuvalmiussuoritus ).
135 a § Eläkelaitoksen ja valtion vastuu apurahansaajien eläkkeistä ja muista etuuksista
Tämän lain mukaisten apurahansaajille myönnettyjen eläkkeiden, 136 §:n 1 momentin mukaisten palkattomilta ajoilta karttuneiden eläkkeiden osien sekä apurahansaajien muiden etuuksien kustannuksista vastaavat Maatalousyrittäjien eläkelaitos ja valtio. Eläkelaitoksen kustannettava osuus muodostuu eläkelaitoksen saamista apurahansaajien vakuutusmaksuista, joista on vähennetty eläkelaitoksen kohtuulliset hoitokulut, ja sijoitusten tuotoista. Valtio vastaa edellä tässä momentissa tarkoitetuista kustannuksista muilta osin. Apurahansaajien ryhmähenkivakuutuksen korvausmenoista valtion vastuulla on kuitenkin yksi kolmannes. Vakuutusmaksuina ei oteta huomioon niitä maksamatta jääneitä vakuutusmaksuja, jotka on jätetty ulosottotoimin perittäviksi tai valvottu konkurssissa. Apurahansaajien vakuutusmaksuina ei myöskään oteta huomioon sellaisia maksamatta olevia vakuutusmaksuja, jotka sisältyvät yksityishenkilön velkajärjestelystä annetussa laissa tarkoitettuun maksuohjelmaan taikka sellaiseen vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn, joka sisällöltään vastaa mainitussa laissa säädettyjä periaatteita.
Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen hakemuksesta ne perusteet, joiden mukaan lasketaan 1 momentissa tarkoitetut kohtuulliset hoitokulut sekä 1 momentissa tarkoitettu sijoitusten tuotto.
Valtio maksaa Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle kunakin vuonna valtion osuutena määrän, joka vastaa valtion maksettavaksi 1 momentissa säädettyä maksuosuutta.
Valtion osuus maksetaan Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle kuukausittaisina erinä kuukauden ensimmäisenä pankkipäivänä, jota varten Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen on viimeistään kymmenen pankkipäivää ennen valtion osuuden maksupäivää ilmoitettava valtiolle sen maksettavaksi tulevan suorituksen määrä.
Kalenterivuodelle arvioitujen ja toteutuneiden maksuosuuksien erotus huomioidaan viimeistään maksuvuotta seuraavan Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen tilinpäätöksen valmistumisen jälkeisten kuukausien maksuerissä.
Sen lisäksi, mitä edellä tässä pykälässä säädetään valtion osuudesta tämän lain mukaisten eläkkeiden ja muiden etuuksien kustannuksista, valtion tulee suorittaa eläkelaitokselle sellainen määrä varoja, että eläkelaitoksen maksuvalmius on kunakin ajankohtana riittävästi turvattu ( maksuvalmiussuoritus ).
Tämä laki tulee voimaan 7 päivänä joulukuuta 2026.
Vuoden 2026 arvioitujen ennakoiden ja toteutuneiden maksuosuuksien erotus otetaan huomioon Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen vuoden 2026 tilinpäätöksen vahvistamista seuraavien kuukausien maksuerissä.