Laki Rikosseuraamusl… (876 / 2026, alkuperäinen)

Voimassaolo ei tiedossa

Laki Rikosseuraamuslaitoksesta annetun lain muuttamisesta (876 / 2026, alkuperäinen)

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

2 a luku Julkisen hallintotehtävän siirtäminen yksityiselle palveluntuottajalle

7 a § Palvelun hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta

Rikosseuraamuslaitos voi hankkia vangin tai yhdyskuntaseuraamusta suorittavan vankeuslaissa (767/2005) , valvotusta koevapaudesta annetussa laissa (629/2013) , yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetussa laissa (400/2015) ja yhdistelmärangaistuksen täytäntöönpanosta annetussa laissa (801/2017) tarkoitetun rangaistusajan suunnitelman tavoitteiden edistämisessä sekä tutkintavangin tutkintavankeuslaissa (768/2005) tarkoitetun toimintamahdollisuuden järjestämisessä tarvittavia työhön, opiskeluun, kuntoutukseen, vapaa-ajantoimintaan tai muuhun vastaavaan toimintaan liittyviä, Rikosseuraamuslaitoksen omaa toimintaa tukevia ja avustavia palveluita yksityiseltä palveluntuottajalta sopimukseen perustuen, jos palvelun hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi.

Rikosseuraamuslaitos voi hankkia vankeuslaissa ja tutkintavankeuslaissa tarkoitetun ruokahuollon ja elintarvikkeiden ja henkilökohtaisten käyttöesineiden ostamismahdollisuuden sekä vankien ja tutkintavankien kuljettamisessa tarvittavan kuljetuspalvelun ja ajoneuvon yksityiseltä palveluntuottajalta sopimukseen perustuen, jos palvelun hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi. Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehet osallistuvat edellä tarkoitettuun vanginkuljetukseen, vastaavat kuljetuksen valvonnasta ja vartioinnista sekä käyttävät heille laissa säädettyjä toimivaltuuksia, joilla varmistetaan kuljetuksen asianmukainen sujuminen. Yksityinen palveluntuottaja vastaa siitä, että tässä tarkoitettuja vanginkuljetustehtäviä hoitavat työntekijät täyttävät tehtävän edellyttämät ajotaitovaatimukset ja että palveluun kuuluva kuljetuskalusto täyttää tehtävän edellyttämät turvallisuustekniset vaatimukset.

Rikosseuraamuslaitos voi hankkia omaa toimintaansa tukevia ja avustavia asiakirjojen ja tietojen vastaanottamista ja tallentamista rekisteriin sekä muita hallinnollisia palveluita yksityiseltä palveluntuottajalta sopimukseen perustuen, jos palvelun hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi. Tässä tarkoitettu hankinta voi koskea myös vuokrattua henkilöstöä, joka ei ole työsuhteessa Rikosseuraamuslaitokseen, mutta joka toimii työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 7 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla Rikosseuraamuslaitoksen johdon ja valvonnan alaisena.

Tässä pykälässä tarkoitetussa Rikosseuraamuslaitoksen toimintaa tukevassa ja avustavassa toiminnassa ei hoideta tehtäviä, joihin kuuluu rikosseuraamusten täytäntöönpanoa tai tutkintavankeuden toimeenpanoa koskevaa päätöksentekovaltaa taikka puuttumista muulla merkittävällä tavalla rikosseuraamusta suorittavan henkilön tai tutkintavangin oikeuksiin tai velvollisuuksiin.

Rikosseuraamuslaitos ohjaa ja valvoo yksityiseltä palveluntuottajalta hankkimaansa palvelua. Rikosseuraamuslaitos pitää luetteloa tässä luvussa tarkoitetuista palveluntuottajista.

Yksityinen palveluntuottaja vastaa palvelun lainmukaisesta sekä hankinnasta tehdyn sopimuksen ja Rikosseuraamuslaitoksen ohjeiden mukaisesta tuottamisesta.

7 b § Yksityistä palveluntuottajaa koskevat vaatimukset

Yksityisellä palveluntuottajalla on oltava palvelun sisältöön ja laajuuteen nähden riittävä osaaminen, palveluksessaan toiminnan edellyttämä ammattihenkilöstö sekä muut riittävät toimintaedellytykset. Yksityisen palveluntuottajan on nimettävä toiminnasta vastaava vastuuhenkilö, jonka tehtävänä on varmistaa, että lain- ja sopimuksenmukaiset vaatimukset täyttyvät palvelua tuotettaessa.

7 c § Hankittavan palvelun sopimusehdot

Hankkiessaan palveluja 7 a §:ssä tarkoitetulla tavalla sopimukseen perustuen Rikosseuraamuslaitoksen on varmistettava, että se pystyy huolehtimaan myös tämän lain nojalla yksityiselle palveluntuottajalle siirtämistään tehtävistä sopimuksen voimassa ollessa ja sen päättyessä sekä mahdollisissa sopimuksen rikkomis- ja häiriötilanteissa, muissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.

Kun Rikosseuraamuslaitos hankkii 7 a §:n 1–3 momentissa tarkoitetun palvelun vastikkeellisena, Rikosseuraamuslaitoksen ja yksityisen palveluntuottajan välisessä sopimuksessa on sovittava:

1) hankittavien palvelujen sisällöstä, määrästä, laadusta ja toteutuksesta;

2) tehtäviä suorittavien henkilöiden riittävän ammattitaidon varmistavista menettelyistä;

3) palveluntuottajan toiminnan yhteydessä syntyneiden henkilötietojen lainmukaisen käsittelyn yksityiskohdista;

4) käytännön järjestelyistä, joilla Rikosseuraamuslaitos huolehtii yksityisen palveluntuottajan toteuttaman palvelun ohjaamisesta ja valvonnasta;

5) yksityisen palveluntuottajan vakavaraisuuden ehdoista ja toteamisesta;

6) sopimuksen mukaisesta korvauksesta sekä korvauksen alentamisesta ja sen maksamisesta pidättäytymisestä yksityisen palveluntuottajan virheen perusteella;

7) osapuolten velvollisuudesta ilmoittaa palvelua koskevista muutoksista, joilla voi olla olennaista vaikutusta sopimuksen mukaisten tehtävien hoitamiseen;

8) sopimuskaudesta sekä sopimuksen irtisanomisesta ja purkamisesta;

9) sopimuksen päättymiseen, sopimuksen rikkomis- ja häiriötilanteeseen, muihin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin liittyvästä varautumisesta ja toiminnan jatkuvuudesta.

Kun Rikosseuraamuslaitos hankkii 7 a §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitetun palvelun vastikkeettomana tai 3 momentissa tarkoitettuna henkilöstön vuokrauksena, Rikosseuraamuslaitoksen ja palveluntuottajan välisessä sopimuksessa on sovittava 2 momentin 1, 3, 4, 7 ja 8 kohtien mukaisista asioista.

Kun Rikosseuraamuslaitos hankkii 7 a §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitetun vähäisenä pidettävän palvelun kertaluonteisesti tai satunnaisesti, Rikosseuraamuslaitoksen ja yksityisen palveluntuottajan välisessä sopimuksessa on sovittava palvelun sisältö huomioon ottaen riittävistä rikosseuraamusta suorittavien ja tutkintavankien valvontaa ja yksityisyydensuojaa koskevista seikoista.

7 d § Yksityisen palveluntuottajan ja sen henkilöstön velvollisuudet

Edellä 7 a §:ssä tarkoitetun yksityisen palveluntuottajan ja sen henkilöstön on tämän lain mukaisessa toiminnassaan noudatettava:

1) omaa toimialaansa, rikosseuraamusten täytäntöönpanoa, tutkintavankeuden toimeenpanoa, henkilötietojen käsittelyä ja viranomaistoiminnan julkisuutta koskevassa sekä muussa lainsäädännössä säädettyjä vaatimuksia;

2) palvelujen tuottamisesta tehtyä sopimusta;

3) Rikosseuraamuslaitoksen antamia ohjeita.

Palveluntuottaja on velvollinen antamaan Rikosseuraamuslaitokselle sopimuksen noudattamisen valvontaa varten tarpeelliset tiedot toiminnastaan.

Palveluntuottaja eikä sen palveluksessa oleva henkilö ei saa ilmaista sivulliselle tässä luvussa tarkoitettua tehtävää hoitaessaan saamaansa salassa pidettävää tietoa.

7 e § Oikeus saada tietoja

Rikosseuraamuslaitoksella on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada yksityisen palveluntuottajan työntekijältä kyseiseen toimintaan osallistuvaa rikosseuraamusta suorittavaa henkilöä tai tutkintavankia koskevia tietoja, jotka ovat tarpeen Rikosseuraamuslaitoksen kyseiselle henkilölle järjestämän toiminnan toteuttamiseksi tai rikosseuraamuksen täytäntöönpanon taikka tutkintavankeuden toimeenpanon turvallisuuden varmistamiseksi.

Yksityisen palveluntuottajan työntekijällä on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada Rikosseuraamuslaitokselta rikosseuraamusta suorittavaa henkilöä tai tutkintavankia koskevat tiedot, jotka ovat välttämättömiä 7 a §:ssä tarkoitetun toiminnan toteuttamiseksi.

7 f § Yksityiseltä palveluntuottajalta hankittavaa palvelua koskevat viittaussäännökset

Yksityiselle palveluntuottajalle ja hänen palveluksessaan oleville, tässä luvussa tarkoitetuissa tehtävissä toimiville työntekijöille tehtävästä turvallisuusselvityksestä säädetään turvallisuusselvityslaissa (726/2014) .

Yksityisen palveluntuottajan palveluksessa oleviin ja vuokrattuihin työsopimussuhteessa oleviin sovelletaan rikoslain (39/1889) 40 luvun rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä, viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta, heidän hoitaessaan 7 a §:ssä tarkoitettuun palveluun sisältyviä julkisia hallintotehtäviä.

Mitä 2 momentissa säädetään, sovelletaan myös yhteisön, säätiön tai muun oikeushenkilön lakimääräisen toimielimen tai johdon jäseneen sekä itsenäiseen ammatinharjoittajaan heidän hoitaessaan 7 a §:ssä tarkoitettuun palveluun sisältyviä julkisia hallintotehtäviä.

Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974) .

Yksityiseltä palveluntuottajalta hankittavien palvelujen hankintamenettelystä säädetään julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetussa laissa (1397/2016) .

7 g § Palvelun hankkimisesta päättäminen

Rikosseuraamuslaitoksen puolesta päätöksen valtakunnallisen palvelun hankkimisesta yksityiseltä palveluntuottajalta tekee asianomaisen vastuualueen johtaja ja rikosseuraamuskeskusta koskevan palvelun hankkimisesta kyseisen rikosseuraamuskeskuksen johtaja. Hankintapäätöksessä tulee perustella palvelun hankinnan tarkoituksenmukaisuus.

3 § Rikosseuraamuslaitoksen organisaatio

Rikosseuraamuslaitoksen kehittämisestä ja ohjauksesta vastaavaan vastuualueeseen kuuluu rikosseuraamusalan tutkintoon johtavaa koulutusta ja täydennyskoulutusta antava Rikosseuraamusalan koulutuskeskus -niminen yksikkö.

4 § Rikosseuraamuskeskuksen tehtävät

Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, rikosseuraamuskeskuksen tehtävänä on suorittaa muut Rikosseuraamuslaitoksen vastuualueiden sille erikseen määräämät tehtävät. Rikosseuraamuslaitoksen vastuualueet voivat määrätä rikosseuraamuskeskuksen tehtäväksi toisen rikosseuraamuskeskuksen tai vastuualueen tehtäviä sekä vastuualueen tehtäväksi rikosseuraamuskeskuksen tehtäviä, jos se on tarpeen rangaistusten täytäntöönpanon tai tutkintavankeuden toimeenpanon tavoitteiden saavuttamisen, työn tasaamisen, erityisosaamisen tai muun erityisen syyn vuoksi.

5 § Johtaminen

Rikosseuraamuskeskusta johtaa rikosseuraamuskeskuksen johtaja. Yhdyskuntaseuraamustoimistoa johtaa yhdyskuntaseuraamustoimiston johtaja. Vankilaa johtaa vankilan johtaja. Rikosseuraamuskeskuksen muuta yksikköä johtaa yksikönpäällikkö.

6 § Asioiden ratkaiseminen

Pääjohtaja ratkaisee koko Rikosseuraamuslaitosta koskevat, vastuualueen johtaja vastuualuetta koskevat, rikosseuraamuskeskuksen johtaja rikosseuraamuskeskusta koskevat sekä yhdyskuntaseuraamustoimiston johtaja, vankilan johtaja ja rikosseuraamuskeskuksen muun yksikön yksikönpäällikkö omaa yksikköään koskevat asiat, jollei niitä ole säädetty taikka Rikosseuraamuslaitoksen tai rikosseuraamuskeskuksen työjärjestyksessä määrätty muun virkamiehen ratkaistaviksi.

Pääjohtaja voi yksittäistapauksessa pidättää itselleen päätösvallan asiassa, jonka ratkaiseminen on muualla kuin laissa uskottu laitoksen muulle virkamiehelle. Vastuualueen johtaja sekä rikosseuraamuskeskuksen johtaja sekä yhdyskuntaseuraamustoimiston johtaja, vankilan johtaja ja rikosseuraamuskeskuksen muun yksikön yksikönpäällikkö voivat yksittäistapauksessa pidättää itselleen päätösvallan asiassa, jonka ratkaiseminen on muualla kuin laissa uskottu hänen alaiselleen virkamiehelle.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 2027.

Mitä muualla laissa säädetään yhdyskuntaseuraamustoimiston yksikönpäälliköstä, koskee tässä laissa tarkoitettua yhdyskuntaseuraamustoimiston johtajaa ja mitä muualla laissa säädetään vankilan yksikönpäälliköstä, koskee tässä laissa tarkoitettua vankilan johtajaa.

Tämän lain tullessa voimaan yhdyskuntaseuraamustoimiston yksikönpäällikön käsiteltävinä olevat asiat siirtyvät yhdyskuntaseuraamustoimiston johtajan käsiteltäviksi ja vankilan yksikönpäällikön käsiteltävinä olevat asiat siirtyvät vankilan johtajan käsiteltäviksi.

Päätökset virkojen muuttamisesta ja henkilöstön sijoittamisesta tekee ennen tämän lain voimaantuloa pääjohtaja tai Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestyksessä määrätty Rikosseuraamuslaitoksen muu virkamies.

Tämän lain voimaan tullessa Rikosseuraamuslaitoksen yksityisten palveluntuottajien kanssa tekemät voimassa olevat sopimukset tulee tehdä tämän lain 7 c §:n mukaisiksi vuoden kuluessa lain voimaantulosta.