Valtioneuvoston aset… (1302 / 2025, alkuperäinen)

Voimassaolo ei tiedossa

Valtioneuvoston asetus bensiinin varastoinnista ja jakelusta aiheutuvien haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöjen rajoittamisesta annetun valtioneuvoston päätöksen 6 §:n muuttamisesta (1302 / 2025, alkuperäinen)

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

6 § Jakeluaseman säiliöiden täyttämistä koskeva tavoitearvo

Jakeluaseman säiliöiden täyttämisestä aiheutuva bensiinin vuotuisen kokonaishävikin tavoitearvo on alle 0,01 painoprosenttia bensiinin vuotuisesta läpivirtauksesta.

Edellä 1 momentissa säädettyä tavoitearvoa ei kuitenkaan sovelleta olemassa olevaan jakeluasemaan, jonka bensiinin vuotuinen läpivirtaus on alle 100 kuutiometriä.

Edellä 1 momentissa säädettyä tavoitearvoa ei myöskään sovelleta jakeluasemaan, jonka bensiinin vuotuinen läpivirtaus on alle 500 kuutiometriä ja joka sijaitsee siten, ettei päästöillä todennäköisesti ole merkityksellistä vaikutusta ympäristöön tai terveyteen. Mahdollisuus poiketa 1 momentissa säädetystä tavoitearvosta edellyttää tällöin kuitenkin, että Lupa- ja valvontavirasto hyväksyy hakemuksesta poikkeamisen.

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2026.