Ruokaviraston päätös… (27 / 2022, alkuperäinen)

Voimassaolo ei tiedossa

Ruokaviraston päätös kalojen tarttuvan verta muodostavan kuolion (IHN) vuoksi perustetun rajoitusvyöhykkeen suojavyöhykkeiden lakkauttamisesta ja eräiden rajoitusvyöhykettä koskevien vaatimusten lieventämisestä (27 / 2022, alkuperäinen)

ASIAN VIREILLETULO

Ahvenanmaan maakunnan Föglön kunnassa sijaitsevan kalanviljelylaitoksen kaloissa todettiin Ruokaviraston laboratoriotutkimuksissa 27.5.2021 kalojen tarttuvan verta muodostavan kudoksen kuoliotauti (IHN). Kyseiseen kalanviljelylaitokseen kuuluu kaksi pitopaikkaa, jotka katsotaan samaksi epidemiologiseksi yksiköksi

Ruokavirasto päätti 28.5.2021 perustaa eläintautilain 27 §:n mukaisen rajoitusvyöhykkeen näiden IHN-taudin tartuntapitopaikkojen ympärille. Rajoitusvyöhyke on jaettu suojavyöhykkeeseen ja valvontavyöhykkeeseen

Ruokavirasto on muuttanut päätöstä 4.6.2021, 6.10.2021 ja vielä 29.10.2021 laajentamalla rajoitusvyöhykettä ja perustamalla kaksi uutta suojavyöhykettä ensimmäisen tartuntapitopaikan lähialueella todettujen uusien tartuntapitopaikkojen vuoksi

Lisäksi 29.10.2021 annetulla päätöksellä Ruokavirasto on perustanut suojavyöhykkeen teurastamon ympärille, jossa oli tarkoitus teurastaa tartunnan saaneista pitopaikoista peräisin olevaa kalaa. Näin ollen 29.10.2021 annetussa päätöksessä mainittu rajoitusvyöhyke on käsittänyt valvontavyöhykkeen, jonka sisällä on ollut neljä suojavyöhykettä

Tartunnan saaneissa pitopaikoissa on tehty toimenpiteet IHN-tartunnan hävittämiseksi Ruokaviraston asiasta antamien päätösten mukaisesti ja pitopaikkoja pidetään tyhjillään IHN-taudille herkistä kaloista

KUULEMINEN

Tämä päätös on tehty ilman asianosaisten kirjallista kuulemista hallintolain (434/2003) 34 §:n 2 momentin 5 kohdan nojalla, koska kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta huomioiden, että päätöksellä lakkautetaan aiemmin perustetut suojavyöhykkeet ja eräitä rajoitusvyöhykettä koskevia vaatimuksia on lievennetty

PÄÄTÖS JA PERUSTELUT

Päätös

Tässä päätöksessä kaloilla tarkoitetaan myös sukusoluja

Ruokavirasto lakkauttaa 28.5.2021 perustetun sekä 4.6.2021, 6.10.2021 ja 29.10.2021 muutetun rajoitusvyöhykkeen suojavyöhykkeet

Suojavyöhykkeillä noudatettaviksi määrätyt toimenpiteet lakkaavat tämän päätöksen voimaantulon myötä 14.1.2022. Suojavyöhykkeillä sijainneet alueet jäävät valvontavyöhykkeelle, jolla on noudatettava jäljempänä tässä päätöksessä lueteltuja toimenpiteitä

Rajoitusvyöhyke muodostuu tämän jälkeen yhdestä valvontavyöhykkeestä, jonka raja sijaitsee vähintään 10 kilometrin etäisyydellä kustakin tartuntapitopaikasta. Valvontavyöhykkeen ulkoraja vastaa aiemmin perustetun rajoitusvyöhykkeen rajoja

Rajoitusvyöhykkeen tarkka sijainti ja rajat ilmenevät tämän päätöksen oheen liitetystä kartasta (Liite 1)

Eläintaudin leviämisen estämiseksi Ruokavirasto päättää seuraavista toimenpiteistä

RAJOITUSVYÖHYKETTÄ KOSKEVAT TOIMENPITEET

Rajoitusvyöhykkeellä noudatettavat siirtokiellot

Kyseisen taudin osalta luetteloituihin lajeihin (ks. liite 2) kuuluvien kalojen siirtäminen perkaamattomana pois pitopaikoista on kielletty, paitsi samalla rajoitusvyöhykkeellä sijaitseviin perkaamoihin

Kyseisen taudin osalta luetteloituihin lajeihin kuuluvien kalojen siirtäminen vyöhykkeellä sijaitseviin pitopaikkoihin on kielletty lukuun ottamatta kalojen siirtoa teurastettaviksi vyöhykkeellä sijaitseviin teurastamoihin, kunnes kaikkiin tartuntapitopaikkoihin määrätty tyhjänäpitoaika on päättynyt

Rehun ja desinfioimattomien välineiden siirtäminen pois rajoitusvyöhykkeellä sijaitsevista pitopaikoista on kielletty

Vyöhykkeellä sijaitsevien pitopaikkojen vesiviljelyeläimistä saadut sivutuotteet on hävitettävä tavalla, josta ei aiheudu taudin leviämisen vaaraa. Taudin vaaraa ei katsota aiheutuvan sivutuotteista, jotka on esimerkiksi käsitelty hapolla siten, että aineksen pH on kauttaaltaan alle 4 tai kuumennettu kauttaaltaan 70 asteen lämpötilaan 60 minuutin ajaksi

Rajoitusvyöhykkeellä toteutettavat toimenpiteet tartunnan leviämisen estämiseksi

Vyöhykkeellä sijaitsevista vesiviljelyeläinten pitopaikoissa vastuussa olevien toimijoiden on seurattava vesiviljelyeläinten terveydentilaa ja kuolleisuutta ja eläintautilain 19 § mukaisesti ilmoitettava luetteloidun eläintaudin epäilystä eläinterveysviran-omaiselle

Tartunnan saaneissa pitopaikoissa ja muissa rajoitusvyöhykkeellä sijaitsevissa pitopaikoissa olevat tartunnan saaneet kalat ja kalat, joihin kohdistuu tautiepäily, tulee pyrkiä eristämään muista luonnonvaraisista sekä viljellyistä kaloista, jos se on teknisesti mahdollista

Vesiviljelyeläinten pitopaikoissa käyvien henkilöiden on huolehdittava suojavaatteiden käytöstä sekä varusteidensa asianmukaisesta puhdistuksesta ja desinfektiosta

Kuljetusvälineiden desinfiointi

Kaikki kuljetusvälineet, joita on käytetty vesiviljelyeläinten tai niistä saatavien sivutuotteiden kuljetukseen rajoitusvyöhykkeellä on pestävä ja desinfioitava lastin purkamisen jälkeen, ennen kuin kuljetusvälinettä käytetään uudelleen. Poikkeuksena vyöhykkeen sisällä sijaitsevien pitopaikkojen (ml. perkaamot) kahdenväliset, peräkkäiset kuljetukset saa tehdä ilman kuljetusvälineen pesua ja desinfiointia kuljetusten välillä

Rajoitusvyöhykkeellä noudatettavista kielloista ja toimenpiteistä poikkeaminen

Ahvenanmaan maakunnan hallitus voi yksittäistapauksessa myöntää vyöhykkeellä noudatettavista kielloista ja toimenpiteistä poikkeuksia eläintautilain 29 §:n mukaisesti

Perustelut

Kalatauti kalojen tarttuvan verta muodostavan kudoksen kuolio (IHN) on luetteloitu komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2018/1629. Komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2018/1882 mukaan tauti kuuluu c-kategoriaan

Komission delegoidun asetuksen (EU) 2020/689 58 artiklan mukaan jos tapaus vahvistetaan, toimivaltaisen viranomaisen on perustettava sopivan kokoinen rajoitusvyöhyke. Delegoidun asetuksen 60 artiklassa on säännökset rajoitusvyöhykettä koskevista siirroista. Rajoitusvyöhykkeellä sijaitseviin pitopaikkoihin sovellettavat vähimmäisvaatimukset vahvistetaan liitteessä VI olevassa II osassa, 1 luvun 3 jakson 1a kohdan IHN:n osalta. Asetuksen 2020/689 liitteen VI, osan II, 1 luvun, 3 jakson, kohdan 1c mukaan kun tartunnan saaneet pitopaikat on tyhjennetty ja niitä pidetään tyhjillään, rajoitusvyöhyke tai suojavyöhyke, jos se on perustettu, on muutettava valvontavyöhykkeeksi, kunnes saman asetuksen 2 jaksossa esitetty ohjelma on suoritettu loppuun

Eläintautilain 27 § mukaan Ruokavirasto saa päätöksellään perustaa rajoitusvyöhykkeen b- tai c-luokan taudin esiintymispaikan ympärille sekä määrätä vyöhykkeellä noudatettavaksi eläintaudin leviämisen estämiseksi välttämättömiä eläinterveyssäännöstön 65 artiklassa ja 32 artiklan nojalla annetuissa säännöksissä tarkoitettuja kieltoja, ehtoja, rajoituksia ja toimenpiteitä. Rajoitusvyöhykettä perustettaessa sekä vyöhykkeen rajoja määritettäessä on otettava huomioon eläinterveyssäännöstön 64 artiklassa ja 32 artiklan nojalla annetuissa säännöksissä säädetyt seikat. Ruokavirasto päättää rajoitusvyöhykkeen lakkauttamisesta noudattaen, mitä a-luokan taudin vuoksi perustetun vyöhykkeen lakkauttamisesta säädetään eläinterveyssäännöstön 68 artiklassa

B- ja c-luokan eläintautien vastustamisesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (327/2021) 44 § 1 momentin mukaan IHN- taudin toteamisen jälkeen Ruokaviraston on eläintautilain 27 §:ssä ja komission delegoidun asetuksen (EU) 2020/689 58 artiklassa tarkoitettuna toimenpiteenä päätöksellään perustettava rajoitusvyöhyke. Rajoitusvyöhykkeen perustamiseen ja peruuttamiseen sovelletaan, mitä asiasta säädetään komission delegoidun asetuksen (EU) 2020/689 liitteen VI II osan 1 luvun 3 jaksossa

Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (327/2021) 44:n § 2 momentin mukaan Ruokaviraston on määrättävä noudatettavaksi 1 momentissa tarkoitetulla rajoitusvyöhykkeellä komission delegoidun asetuksen (EU) 2020/689 58 artiklan 2 kohdassa ja 60 artiklassa säädettyjä kieltoja, ehtoja, rajoituksia ja toimenpiteitä. Ruokavirasto voi myös määrätä noudatettavaksi komission delegoidun asetuksen (EU) 2020/689 58 artiklan 4 kohdassa säädettyjä kieltoja, ehtoja, rajoituksia ja toimenpiteitä, jos se on välttämätöntä taudin leviämisen estämiseksi

Tässä päätöksessä mainituilla suojavyöhykkeillä sijaitsevista tartuntapitopaikoista on komission delegoidun asetuksen (EU) 2020/689 artiklan 62 mukaisesti poistettu tartunnan saaneet kalat ja pitopaikat on puhdistettu ja desinfioitu artiklan 63 mukaisesti. Tartunnan saaneissa pitopaikoissa on meneillään saman asetuksen liitteen VI, osan II, 1 luvun, 3 jakson, kohdan 1c mukainen tyhjilläänpitoaika

Toimenpiteet rajoitusvyöhykettä vastaavalla valvontavyöhykkeellä ovat edelleen välttämättömiä todetun IHN- taudin torjumiseksi ja sen leviämisen estämiseksi

Rajoitusvyöhykkeen kokoa ei tämän päätöksen yhteydessä ole muutettu. Rajoitusvyöhykkeen perustamisen yhteydessä sen rajoja määritettäessä Ruokavirasto on ottanut huomioon maantieteelliset, hallinnolliset, ekologiset ja epidemiologiset tekijät sekä valvontamahdollisuudet

TIEDOKSIANTO

Tämän päätöksen tiedoksiantoon ei sovelleta, mitä hallintolain (434/2003) 9 ja 10 luvussa säädetään hallintopäätöksen tiedoksiannosta. Tämä päätös tulee voimaan välittömästi sen antamisen jälkeen

Päätös julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa. Valvontaviranomaisten on asianmukaisesti ja riittävällä tavalla tiedotettava päätöksestä alueen ja vyöhykkeen sijaintikunnissa. Päätöksestä tiedotetaan lisäksi erikseen niitä pitopaikoista vastuussa olevia toimijoita, jotka ovat valvontaviranomaisen tiedossa ja joita päätös koskee

SOVELLETUT LAINKOHDAT

Eläintautilaki (76/2021) 1, 3, 9, 19, 27–29 ja 100 §

Maa- ja metsätalousministeriön asetus b- ja c-luokan eläintautien vastustamisesta (327/2021) 1, 4 ja 44 §

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/429 tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta (”eläinterveyssäännöstö”) 32, 64–65, 68 artikla

Komission delegoitu asetus (EU) 2018/1629

Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2018/1882

Komission delegoitu asetus (EU) 2020/689 58 ja 60, 62–64 artikla sekä liitteen VI II osa

Hallintolaki (434/2003) 34 §

Komission delegoitu asetus (EU) 2020/990

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 7–8 ja 10 §

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen tyytymätön voi hakea muutosta valittamalla Ahvenanmaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä

Tätä päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, ellei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää

Lisätietoja päätöksestä antaa tarvittaessa ylitarkastaja Hanna Kuukka-Anttila puh. 0295 204 507 tai sähköpostitse (hanna.kuukka-anttila@ruokavirasto.fi) tai lakimies Michael Nylund puh. 040 822 4826 tai sähköpostitse (michael.nylund@ruokavirasto.fi).

LIITTEET

1) Kartta rajoitusvyöhykkeestä

2) Luetteloidut lajit

3) Valitusosoitus

JAKELU

Maa- ja metsätalousministeriö

Ahvenanmaan maakunnan hallitus

Ahvenanmaan ympäristö- ja terveysviranomainen (ÅMHM)

Aluehallintovirastot

Föglön kunta

Lemlandin kunta

Lumparlandin kunta

Vårdön kunta

Sottungan kunta

Kökarin kunta

Rajoitusvyöhykkeellä sijaitsevat kalojen pitopaikat

Liite 1: Kartta rajoitusvyöhykkeestä

Liite 2: Luetteloidut lajit

Liite 3

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta valittamalla Ahvenanmaan hallintotuomioistuimeen. Valitus on tehtävä kirjallisesti.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaantipäivästä. Ajan laskeminen alkaa tiedoksisaantipäivää seuraavasta päivästä.

Tiedoksisaantipäivä lasketaan seuraavasti:

– Jos päätös on luovutettu asianosaiselle tai tämän edustajalle tiedoksisaantipäivä ilmenee tiedoksiannosta laaditusta kirjallisesta todistuksesta.

– Jos päätös on lähetetty postitse saantitodistusta vastaan, tiedoksisaantipäivä ilmenee saantitodistuksesta.

– Jos päätös on postitettu tavallisena kirjeenä, sen katsotaan tulleen tiedoksi seitsemäntenä päivänä postituspäivästä, jollei muuta ilmene.

– Jos päätös on annettu tiedoksi muulle henkilölle kuin asianosaiselle tai tämän edustajalle (sijaistiedoksianto), katsotaan asianosaisen saaneen päätöksen tiedoksi kolmantena päivänä sijaistiedoksiantoa koskevan tiedoksiantotodistuksen osoittamasta päivästä.

– Jos päätös on annettu asianosaisen suostumuksella tiedoksi sähköisenä viestinä sähköpostilla, katsotaan asianosaisen saaneen sen tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Valituskirjelmän sisältö

Valituksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

– miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

– vaatimusten perustelut;

– mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valituskirjelmän liitteet

Valitukseen on liitettävä:

– valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

– selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

– asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

– asiamiehen valtakirja, mikäli asiamiehenä ei toimi asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa tarkoitettu luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.

Valituskirjelmän toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajassa Ahvenanmaan hallintotuomioistuimelle. Valituksen voi toimittaa henkilökohtaisesti, postitse maksettuna postilähetyksenä, sähköisellä tiedonsiirtomenetelmällä taikka asiamiestä tai lähettiä käyttäen. Valituskirjelmän lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla. Valituksen on saavuttava viranomaiselle virka-aikana ennen 30 päivän valitusajan päättymistä, jotta valitus voidaan tutkia. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu kuitenkin vielä seuraavan arkipäivän virka-ajan päättymiseen. Oikeuslaitoksen internetsivuilla on tarkemmat ohjeet asiakirjojen toimittamisesta sähköisesti: http://www.oikeus.fi .

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian käsittelystä hallinto-oikeudessa peritään 260 euron suuruinen oikeudenkäyntimaksu. Muutoksenhakija on maksun suorittamisesta vapaa, jos hallinto-oikeus muuttaa alemman viranomaisen päätöstä muutoksenhakijan eduksi. (Tuomioistuinmaksulaki 1455/2015 ja oikeusministeriön asetus 1383/2018)

Yhteystiedot

Ahvenanmaan hallintotuomioistuin

Postiosoite:

PL 31, 22101 Maarianhamina

Käyntiosoite:

Torikatu 16 A

Puhelinvaihde:

029 56 50250

Telefax:

029 56 50252

Sähköposti:

aland.fd@om.fi

Virka-aika

klo 8.00–16.15