Sosiaali- ja terveysministeriön asetus työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittavan eläkekassan laskuperusteista yhteisesti kustannettavien kulujen jakamista varten annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta (1478 / 2015, alkuperäinen)
Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016 ja sitä sovelletaan ensimmäisen kerran eläkekassan vuodelta 2016 tehtävissä vakuutusteknisissä laskelmissa. Liitteen 2 kohtaa 6 sovelletaan kuitenkin ensimmäisen kerran eläkekassan vuodelta 2014 tehtävissä vakuutusteknisissä laskelmissa ja liitteen 2 kohtaa 3 sovelletaan ensimmäisen kerran eläkekassan vuodelta 2015 tehtävissä vakuutusteknisissä laskelmissa.
Muutos laskuperusteisiin eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa varten