Laki merimiesten pal… (448 / 1989, alkuperäinen)

Voimassaolo ei tiedossa

Laki merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta annetun lain 4§:n muuttamisesta (448 / 1989, alkuperäinen)

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

4 §

Edellä 1 momentissa säädetty velvollisuus on valtiolla myös siinä tapauksessa, että suomalainen laivanvarustaja on ulkomaisen tytäryhtiönsä omistaman aluksen tai vuokraamansa ulkomaisen aluksen osalta tehnyt merimiespalvelutoimiston kanssa sopimuksen merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta sekä siihen liittyvästä palvelumaksusta. Sopimuksen ehtona on, että aluksella on toimessa myös suomalaisia merimiehiä. Suomalaisten merimiesten määrästä samoin kuin sopimuksen sisällöstä ja muodosta annetaan tarkempia säännöksiä asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1989.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä toimenpiteisiin sen täytäntöönpanemiseksi.