Maatalousyrittäjällä on oikeus saada vanhuuseläkettä siitä riippumatta, jatkaako hän 1 §:ssä tarkoitettua toimintaansa.

Maatilataloudessa katsotaan isännän ja emännän yhteenlasketun vuotuisen työtulon olevan maatalousmaan hehtaaria kohden 550 markkaa ensimmäisiltä 12 hehtaarilta, 225 markkaa seuraavilta 10 hehtaarilta, 125 markkaa seuraavilta 10 hehtaarilta ja 50 markkaa seuraavilta 10 hehtaarilta. Emännän vuotuisena työtulona pidetään 2.200 markkaa, kuitenkin enintään puolet sanotusta yhteenlasketusta työtulosta. Yhteenlaskettu työtulo ja sen jakautuminen isännän ja emännän kesken voidaan kuitenkin määrätä edellä sanotusta poiketen, jos viljelystapa, viljelmän poikkeuksellinen tuottavuus, työnjako viljelmällä taikka muu näihin verrattava syy niin edellyttää.

Maatalousyrittäjä on velvollinen suorittamaan vakuutusmaksun, joka lasketaan soveltamalla sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamaa perusprosenttia siten, että vakuutusmaksu on 2/5 perusprosentin mukaan lasketusta vakuutusmaksusta maatalousyritykselle vahvistetun työtulon 6 000 markan määrään saakka sekä ylittävältä työtulon osalta perusprosentin mukainen. Perusprosentin ministeriö vahvistaa vuosittain samaksi kuin se prosenttimäärä, jonka voidaan arvioida vastaavan työntekijäin eläkelain vähimmäisehtojen mukaisen vakuutuksen keskimääräistä vakuutusmaksua prosentteina palkoista.

Valtio suorittaa vuosittain maatalousyrittäjien eläkelaitokselle avustuksena puolet tähän lakiin perustuvista eläkkeistä ja muista etuuksista, joihin tällöin ei kuitenkaan lueta 11 §:n 1 momentin mukaisia etuuksia. Jos eläkelaitoksen saamat vakuutusmaksut ja sijoitusten tuotto sekä edellä sanottu avustus yhteensä eivät riitä tämän lain mukaisiin etuuksiin ja eläkelaitoksen muihin kuluihin, maksaa valtio avustuksena myös puuttuvan määrän.