Valtioneuvoston asetus turkiseläinten hyvinvoinnista (858 / 2026, muutoksineen)
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään eläinten hyvinvoinnista annetun lain (693/2023) sekä eläinten lääkitsemisestä annetun lain (387/2014) 8 §:n 1 momentin nojalla:
1 § Soveltamisala
Tässä asetuksessa säädetään turkisten tuottamista varten tai muussa vastaavassa tuotantotarkoituksessa pidettävien minkkien, hillerien, soopelien, kettujen ja supikoirien pidolle asetettavista vaatimuksista.
2 § Määritelmät
Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
1) turkistilalla maantieteellistä paikkaa, jossa turkiseläimiä pidetään;
2) eläinsuojalla varjotaloa, hallia sekä muuta vastaavaa rakennusta ja rakennelmaa;
3) pennulla turkiseläintä syntymästä 15 päivään syyskuuta syntymävuonna;
4) nuorella eläimellä turkiseläintä 16 päivästä syyskuuta syntymävuonna 31 päivään tammikuuta seuraavana vuonna;
5) täysikasvuisella eläimellä turkiseläintä 1 päivästä helmikuuta syntymävuotta seuraavana vuonna.
3 § Turkiseläimen käsittely ja hoito
Turkiseläin on totutettava käsittelyyn ja ihmisten läheisyyteen pennusta lähtien. Eläin on otettava kiinni ja sitä on käsiteltävä rauhallisesti. Tiineen ja vastasynnyttäneen eläimen kiinniottamista, käsittelyä ja tarpeetonta häirintää on vältettävä. Eläimet on totutettava pitopaikan tavanomaiseen toimintaan ja tästä aiheutuviin ääniin.
Turkiseläimen kynnet on tarkastettava säännöllisesti ja leikattava tarvittaessa liikakasvun ehkäisemiseksi. Sisä- ja ulkoloisten häädöstä on huolehdittava tarvittaessa.
Turkiseläintä nostettaessa tai kannettaessa sitä on kannateltava käsin sen kehosta. Eläintä ei saa vetää tai nostaa pelkästään hännästä.
Niskapihtien käyttämistä ketun ja supikoiran kiinniottamisessa on vältettävä. Niskapihdeillä ei saa nostaa, vetää tai siirtää eläintä. Keinosiemennyksen yhteydessä eläintä ei saa siemennystelineessä kannatella niskapihdeillä, vaan eläintä on lisäksi tuettava kehosta. Niskapihtien on oltava käsiteltävälle eläimelle sopivan kokoiset eivätkä ne saa kuristaa eläintä. Niiden niskapihtien osien, joita eläin voi purra, on oltava pehmustettu.
4 § Turkiseläinten ryhmäkasvatus ja sosiaaliset suhteet
Eläimillä tulee olla kuulo- ja näköyhteys turkistilalla tai eläinsuojassa tapahtuvaan toimintaan sekä lajitovereihinsa. Eläimellä on oltava mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen lajitovereidensa kanssa, jos se on lajille ja eläinryhmälle tyypillistä käyttäytymistä tai muutoin parantaa eläimen hyvinvointia.
Eläinten tai eläinryhmien, joita ei ole kasvatettu yhdessä, yhdistämistä on vältettävä. Jos yhdistäminen on kuitenkin välttämätöntä, eläinten käyttäytymistä, hyvinvointia ja sosiaalisten suhteiden uudelleen muodostumista on seurattava erityisen huolellisesti. Eläimet, jotka voivat olla vaaraksi toisilleen, on pidettävä erillään.
Pentuja ei saa vieroittaa ennen kuin ne ovat vähintään kahdeksan viikon ikäisiä, ellei vieroittaminen tätä ennen ole välttämätöntä emon tai pentujen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Pentua tai nuorta eläintä ei saa sijoittaa pitopaikkaan yksin, ellei se ole välttämätöntä eläimen terveyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi.
5 § Turkiseläimen tuotantokykyyn vaikuttaminen
Turkiseläimen talviturkin kehittymistä ei saa aikaistaa melatoniinin tai muiden samankaltaisesti vaikuttavien aineiden avulla taikka muulla tavoin.
6 § Turkiseläimen ruokinta ja juotto
Turkiseläintä ei saa lihottaa siten, että ylipaino haittaa sen liikkumista tai terveyttä. Jos eläintä on laihdutettava, on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että rehu tarjoaa eläimelle riittävästi olennaisia ravintoaineita ja että rehu annetaan tavalla, joka estää rehuannoksen liian nopean syömisen.
Tervettä ja hyväkuntoista supikoiraa saa paastottaa talviunen aikaan, jos eläimen hyvinvointi ei tästä vaarannu.
Turkiseläimen pysyvässä pitopaikassa on oltava jatkuvasti vettä eläimen saatavilla. Vettä ei kuitenkaan tarvitse olla jatkuvasti saatavilla samana vuonna syntyneiden vieroitettujen pentujen eikä siitoksesta poistettujen eläinten pysyvässä pitopaikassa silloin, kun vesi sääolosuhteiden takia jäätyy. Näille eläimille on tällöin tarjottava sulaa vettä vähintään kolme kertaa päivässä.
Turkiseläinten ruokinta- ja juoma-astiat ja -laitteet on pidettävä puhtaina. Lisäksi on huolehdittava siitä, että virtsa ja ulosteet eivät likaa rehua tai juomavettä.
7 § Turkiseläimen hyvinvoinnin ja pitopaikan tarkastaminen
Turkiseläinten hyvinvoinnin ja pitopaikan tarkastukset on suoritettava tavalla, joka aiheuttaa eläimille mahdollisimman vähän häiriötä. Jos havaitaan epäkohtia tai puutteita, on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin havaittujen epäkohtien tai puutteiden korjaamiseksi.
Turkiseläin on tarvittaessa tarkastettava yksilöllisesti. Sairas tai vahingoittunut eläin on tarvittaessa eristettävä muista eläimistä, ja eläin tai sen pitopaikka on merkittävä asianmukaisia tarkastus- ja hoitotoimenpiteitä varten. Kuolleet eläimet on poistettava pitopaikasta viipymättä.
8 § Pitopaikan olosuhteet
Pitopaikassa on huolehdittava hyvästä ilmanvaihdosta siten, että ilman hiilidioksidi-, ammoniakki- tai pölypitoisuudet eivät nouse haitallisen korkealle. Pitopaikassa on voitava suojata turkiseläimet äärimmäisiltä helle- ja pakkasjaksoilta.
Pitopaikan valaistuksessa on oltava säännölliset valon ja pimeän jaksot siten, että valaistus tukee turkiseläimen luonnollista vuorokausirytmiä ja käyttäytymistä. Pitopaikassa on oltava luonnonvaloa.
Turkiseläimen ulottuvilla olevien pintojen käsittelyyn ei saa käyttää aineita, jotka voivat aiheuttaa turkiseläimelle myrkytyksen tai muuta vaaraa turkiseläimen hyvinvoinnille.
9 § Pitopaikan yleiset vaatimukset
Pitopaikat on suunniteltava, rakennettava ja sijoitettava siten, että eri pitopaikoissa olevat turkiseläimet eivät pääse vahingoittamaan toisiaan. Pitopaikkojen välisissä käytävissä on oltava riittävästi tilaa eläinten tarkastamista ja hoitamista varten. Pitopaikat, joiden pohja on verkkoa tai muuta rei’itettyä materiaalia, on sijoitettava niin korkealle maan pinnasta, että niiden alusta voidaan puhdistaa asianmukaisesti.
Pitopaikkojen rakenteet tai rakennus- ja pintamateriaalit eivät saa aiheuttaa vaaraa turkiseläinten hyvinvoinnille. Pitopaikassa ei saa olla sellaisia teräviä kulmia, ulokkeita tai koloja, jotka voivat vahingoittaa eläintä. Pitopaikan pohjan on oltava riittävän tukeva ja vakaa sekä sellainen, että eläimen kynnet eivät tartu siihen kiinni tai jalat muutoin vahingoitu. Jos pohja on verkkoa tai rei’itettyä materiaalia, sen on oltava eläinlajille sopiva huomioon ottaen eläimen koko, ikä ja paino. Nestemäisten eritteiden on päästävä poistumaan asianmukaisesti tai ne tulee imeyttää kuivikkeisiin.
Pitopaikan oviaukon on oltava kooltaan, rakenteeltaan ja muodoltaan sellainen, että turkiseläimillä ei ole vahingoittumisen vaaraa. Jos pitopaikkaan yhdistetään kulkuaukolla tai -käytävällä lisätilaa saman eläimen tai eläinryhmän käyttöön, kulkuaukkojen ja -käytävien on oltava eläimille turvallisia. Eri eläinten tai eläinryhmien pitopaikkoja ei saa asettaa päällekkäin.
Pitopaikat on voitava tarvittaessa puhdistaa ja desinfioida.
Pitopaikkoja koskevista erityisistä vaatimuksista säädetään eläinlajikohtaisesti liitteen 1 kohdassa 1, liitteen 2 kohdassa 1 ja liitteen 3 kohdassa 1.
10 § Pitopaikan varusteet
Pitopaikassa on oltava turkiseläinten ruokintaa, juottoa, lepoa, leikkiä ja piiloutumista sekä penikointiaikaa varten sopivia varusteita. Varusteet on pidettävä hyvässä kunnossa, ja ne on voitava puhdistaa, desinfioida ja tarvittaessa vaihtaa. Varusteiden tulee olla eläimille turvallisia.
Jos turkiseläinten juottamiseen käytetään automaattista juottolaitetta, eläimet on totutettava sen käyttämiseen. Juoma-astioiden on oltava sellaisia, että eläimen kieli ei jäädy astiaan kiinni.
Pesäkoppien ja vetäytymistilojen on oltava niin tilavia, että samassa häkissä pidettävät turkiseläimet voivat levätä niissä luonnollisessa asennossa yhtäaikaisesti. Pesäkopissa on oltava eläinlaji ja tuotantovaihe huomioon ottaen riittävästi kuivikkeita. Pesäkopin kulkuaukon on oltava kooltaan sellainen ja sijaittava siten, että emo pääsee kulkemaan siitä vaikeuksitta mutta vastasyntyneet pennut eivät pääse putoamaan pesästä.
Varusteita koskevista erityisistä vaatimuksista säädetään eläinlajikohtaisesti liitteen 1 kohdassa 2, liitteen 2 kohdassa 2 ja liitteen 3 kohdassa 2.
11 § Pitopaikan virikkeet
Toiminnanharjoittajan on huolehdittava, että turkiseläimillä on käytettävissään vähintään kahta erilaista pureskeluun, leikkiin tai tutkimiseen kannustavaa virikettä. Vähintään yhden virikkeistä on oltava muokattavaa materiaalia. Virikkeitä on vaihdeltava virikkeiden kiinnostavuuden säilyttämiseksi.
Kiinteät virikkeet on pidettävä hyvässä kunnossa, ja ne on voitava puhdistaa, desinfioida ja tarvittaessa vaihtaa. Virikkeiden tulee olla turkiselämille turvallisia. Virikkeiden turvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota penikointiaikana.
Virikkeitä koskevista erityisistä vaatimuksista säädetään eläinlajikohtaisesti liitteen 2 kohdassa 2 ja liitteen 3 kohdassa 2.
12 § Turkistilan yleiset vaatimukset
Turkistilan kiinteät koneet ja laitteet on sijoitettava siten, että ne eivät altista turkiseläimiä haittaa aiheuttavalle melulle tai muutoin vaaranna niiden hyvinvointia.
Lannan ja lumen poisto sekä lannan ja turkiseläinten nahkomisessa syntyneiden sivutuotteiden varastointi on järjestettävä siten, että niistä ei aiheudu vaaraa eläinten hyvinvoinnille ja että turkistila voidaan pitää puhtaana. Turkistilan alueella eläinten nahkomiseen käytettävät tilat ja sivutuotteiden varastointipaikka on sijoitettava riittävän kauas eläinsuojista eläimille aiheutuvien häiriöiden estämiseksi ja niin, että ei synny risteävää liikennettä rehunjakelun kanssa. Turkistilalla on huolehdittava haittaeläinten torjunnasta.
Turkistilalla on oltava sairaita tai vahingoittuneita eläimiä varten asianmukaisia pitopaikkoja tai muita vastaavia tiloja, joissa eläimiä voidaan tutkia ja hoitaa ja tarvittaessa eristää muista eläimistä. Tällaiset tilat tulee merkitä selkeästi sairastiloiksi. Sairastilassa voidaan 4 §:n 1 momentissa säädetystä poiketen rajoittaa eläimen kuulo- ja näköyhteyttä lajitovereihin, jos se on tarpeen eläimen terveyden tai hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Turkistilalla on oltava kirjallinen varautumissuunnitelma eläinten hyvinvointia uhkaavien häiriötilanteiden varalta. Varautumissuunnitelma on pidettävä ajan tasalla.
13 § Turkistilan aitaaminen ja karkuun päässeiden eläinten pyydystäminen
Turkistila on aidattava siten, että estetään turkiseläinten karkaaminen sekä petoeläinten pääsy eläinsuojiin, pitopaikkoihin tai muutoin kosketuksiin turkiseläinten kanssa. Aidassa voi lyhytaikaisesti ja tilapäisesti olla aukkoja, jotka johtuvat aidan korjaamiseksi, uusimiseksi tai turkistilan laajentamiseksi tehtävistä töistä toukokuun 1 päivän ja lokakuun 31 päivän välisenä aikana. Portit on pidettävä suljettuina lukuun ottamatta tilanteita, jolloin turkistilalla tehtävät työt edellyttävät tilapäisesti porttien pitämistä auki.
Turkistilaa ei kuitenkaan tarvitse aidata, jos eläinsuojat ovat kiinteäseinäisiä halleja, joissa turkiseläinten ulospääsy ja petoeläinten sisäänpääsy on estetty.
Aidan on oltava upotettuna maahan vähintään 20 senttimetrin syvyyteen, ja aidan sisäpuolella yläreunassa on oltava vähintään 20 senttimetriä korkea kiipeämissuoja, joka on materiaaliltaan sellaista, että se estää eläimen kiipeämisen. Minkeillä, hillereillä ja soopeleilla aitaverkon silmäkoko saa olla enintään 30 x 30 millimetriä, ja aidan korkeuden on oltava vähintään 150 senttimetriä. Ketuilla ja supikoirilla aidan silmäkoko saa olla enintään 50 x 50 millimetriä, ja aidan korkeuden on oltava vähintään 180 senttimetriä. Jos turkistilalla on sekä minkkejä, hillereitä tai soopeleita että kettuja tai supikoiria, aitaverkon silmäkoko saa olla enintään 30 x 30 millimetriä, ja aidan korkeuden on oltava vähintään 180 senttimetriä. Aidat, eläinsuojat ja eläinten karkaamisen estävät rakenteet on pidettävä hyvässä kunnossa.
Eläinsuojista tai pitopaikoista karkuun päässeet turkiseläimet on pyydystettävä viipymättä. Karkuun päässeiden eläinten kiinni ottamiseen voidaan käyttää elävänä pyytäviä loukkuja. Loukut on tarkastettava vähintään kaksi kertaa päivässä. Loukut on sijoitettava aidan vierustalle, portin tai 1 momentissa tarkoitetun aukon läheisyyteen taikka muille eläinten luontaisesti valitsemille kulkureitille. Loukut on pidettävä hyvässä kunnossa.
14 § Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2027.
Tällä asetuksella kumotaan turkiseläinten suojelusta annettu valtioneuvoston asetus (1084/2011) .
15 § Siirtymäsäännökset
Tämän asetuksen voimaan tullessa toiminnassa olevaan turkistilaan sekä turkistilaan, jonka rakennus- tai peruskorjaushankkeen rakennuslupa on tullut vireille ennen tämän asetuksen voimaantuloa, sovelletaan:
1) siitokseen käytettävien eläinten osalta 6 §:n 3 momentissa säädettyä vaatimusta jatkuvasti saatavilla olevasta vedestä 1 päivästä tammikuuta 2030;
2) 11 §:n 1 momentissa säädettyä vaatimusta kahdesta erilaisesta virikkeestä 1 päivästä tammikuuta 2028;
3) mitä 13 §:n 1 ja 3 momentissa säädetään velvollisuudesta aidata turkistila 1 päivästä tammikuuta 2034;
4) liitteen 1 kohdassa 1.3 säädettyä pinta-alavaatimusta täysikasvuisen eläimen osalta 1 päivästä tammikuuta 2036;
5) liitteen 1 kohdassa 1.3, liitteen 2 kohdassa 1.3 ja liitteen 3 kohdassa 1.3 säädettyä pinta-alavaatimusta muutoin kuin edellä 4 kohdassa tarkoitetuin osin 1 päivästä tammikuuta 2037;
6) liitteen 1 kohdassa 2.2 säädettyä vaatimusta makuuhyllystä tai -putkesta 1 päivästä tammikuuta 2031;
7) liitteen 1 kohdassa 2.3 säädettyä vaatimusta ylimääräisestä juomalaitteesta 1 päivästä tammikuuta 2028;
8) liitteen 2 kohdassa 2.1. säädettyä vaatimusta siitä, että jos eläimiä on pitopaikassa enemmän kuin kaksi, hyllyjä on oltava vähintään kaksi, 1 päivästä tammikuuta 2031;
9) liitteen 2 kohdassa 2.2 säädettyä vaatimusta kettujen vetäytymistilasta 1 päivästä tammikuuta 2031.
Tämän asetuksen voimassa ollessa peruskorjattavaan eläinsuojaan tai sen osastoon sekä rakennettavaan uuteen turkistilaan tai sen osastoon asetusta sovelletaan 1 momentissa säädetystä poiketen siitä lähtien, kun peruskorjaus tai turkistila taikka osasto on valmistunut.
Ennen 1 momentissa säädettyjä ajankohtia sovelletaan mainitussa momentissa tarkoitetuissa tapauksissa tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Turkistilaan, jossa ei ole pidetty turkiseläimiä edellisen kuuden vuoden aikana, asetusta sovelletaan 1 momentissa säädetystä poiketen siitä lähtien, kun tila otetaan käyttöön asetuksen voimassa ollessa.
Liite 1
Minkki, hilleri ja soopeli
1 Pitopaikka
1.1 Pitopaikassa on oltava vähintään yksi yhdessä tasossa oleva, suorakaiteen muotoinen yhtenäinen tila, jonka leveyden on oltava vähintään 30 senttimetriä ja pituuden ilman pesäkoppia vähintään 70 senttimetriä. Pitopaikan korkeuden on oltava vähintään 45 senttimetriä. Jos edellä mainittuun yhtenäiseen tilaan on 9 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla yhdistetty lisätilaa, sen on oltava eläimen tai eläinryhmän käytettävissä lukuun ottamatta astutusaikaa ja aikaa, jolloin pennut eivät vielä kykene omatoimisesti liikkumaan yhdistettyjen tilojen välillä. Kulkuaukko tai -käytävä voidaan tilapäisesti ja lyhytaikaisesti sulkea muulloinkin, jos sulkeminen on eläinten tarkastamisen, hoidon tai muun eläinten terveyteen ja hyvinvointiin liittyvän syyn kannalta välttämätöntä.
1.2 Pitopaikan pohjaverkon silmäkoko saa olla enintään 8,8 neliösenttimetriä. Verkkolangan paksuuden on oltava vähintään 1,8 millimetriä. Pentuja varten pohjaverkon päälle on asennettava tarvittaessa erillinen sopivan kokoinen alusta, joka voi olla tiheäsilmäisestä verkkoa tai muuta rei’itettyä materiaalia.
1.3 Pitopaikan tulee täyttää vähintään seuraavat pinta-alaa koskevat vaatimukset:
Eläin/eläimet | Pinta-ala (cm 2 ) ilman pesäkoppia |
Täysikasvuinen eläin | 3 600 |
Emo pentuineen tai vieroitetut pennut ryhmänä | 3 600 |
Emo ja yksi vieroitettu pentu tai emo ja nuori eläin* | 3 600 |
Kaksi nuorta eläintä* | 3 600 |
* Kutakin seuraavaa nuorta eläintä kohden on 16 päivästä syyskuuta syntymävuonna lisäksi oltava vähintään 1100 cm² tilaa, joka voi sijaita pitopaikkaan 9 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla yhdistetyssä lisätilassa.
2 Pitopaikan varusteet
2.1 Pitopaikassa on oltava ympärivuotinen riittävän suuri pesäkoppi, jossa on kiinteät seinät ja jonka pohjalla on vuodenaika huomioon ottaen riittävästi lämpöä eristävää kuiviketta. Tiineille naaraille on oltava heinää, olkea tai lastuvillaa taikka muuta sopivaa pesäntekomateriaalia.
2.2 Pitopaikassa tulee olla sopivalle korkeudelle asetettu makuuhylly tai -putki.
2.3. Imettävällä emolla ja pennuilla on oltava pesän välittömässä läheisyydessä helposti saatavilla ylimääräinen juomalaite varsinaisen juomalaitteen lisäksi 15 päivään kesäkuuta.
Liite 2
Kettu
1 Pitopaikka
1.1 Pitopaikan leveyden on oltava vähintään 100 senttimetriä, pituuden vähintään 100 senttimetriä ja korkeuden vähintään 70 senttimetriä
1.2 Pitopaikan pohjaverkon silmäkoko saa olla enintään 11,5 neliösenttimetriä. Pohjaverkon verkkolangan on oltava muovipäällysteistä ja langan paksuuden on oltava vähintään 2,1 millimetriä. Pentuja varten pohjaverkon päälle on asennettava tarvittaessa erillinen sopivan kokoinen alusta, jota on käytettävä, kunnes pennut pystyvät liikkumaan tavanomaisella verkolla.
1.3 Pitopaikan tulee täyttää vähintään seuraavat pinta-alaa koskevat vaatimukset:
Eläin/eläimet | Pinta-ala (m²) |
Täysikasvuinen naaras | 1,2 |
Täysikasvuinen uros | 2,4 |
Emo pentuineen tai vieroitetut pennut ryhmänä | 2,4 |
Kaksi nuorta eläintä taikka yksi siitoksesta poistettu täysikasvuinen naaras ja yksi nuori eläin* | 1,6 |
* Kutakin seuraavaa nuorta eläintä kohden lisätilaa on oltava vähintään 0,8 m².
2 Pitopaikan varusteet ja virikkeet
2.1 Pitopaikassa tulee olla riittävän kokoinen hylly, joka on sijoitettu siten, että hyllylle pääsee makaamaan luonnollisessa asennossa ja hyllyn alle seisomaan tai istumaan. Erillistä hyllyä ei kuitenkaan tarvita, jos pitopaikassa on sellainen pesäkoppi, jonka kattoa voi käyttää hyllynä. Jos eläimiä on pitopaikassa enemmän kuin kaksi, hyllyjä on oltava vähintään kaksi.
2.2. Pitopaikassa on oltava vetäytymistila, jossa on vähintään kaksi umpinaista seinää ja johon eläin mahtuu makaamaan. Vetäytymistila ei kuitenkaan saa estää eläintä näkemästä joka suuntaan pitopaikan ympäristöön. Hopeakettunaaraalla voidaan kuitenkin käyttää umpinaista väliseinää pitopaikkojen välillä penikointiaikana. Pesäkoppia tai sellaista koppia, jossa ei ole kattoa eikä pohjaa, voidaan käyttää vetäytymistilana.
2.3 Pentujaan hoitavalla emolla sen oma karva, jota emo käyttää pesän tekoon, katsotaan muokattavaksi materiaaliksi.
2.4 Pitopaikassa naarailla on oltava tiineyden loppuvaiheesta pentujen vieroitukseen asti pesäkoppi synnytystä ja pentujen hoitoa varten. Pesäkoppi voidaan kuitenkin poistaa ennen pentujen vieroitusta, jos se on emon ja pentujen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä.
Liite 3
Supikoira
1 Pitopaikka
1.1 Pitopaikan leveyden on oltava vähintään 100 senttimetriä, pituuden vähintään 100 senttimetriä ja korkeuden vähintään 70 senttimetriä.
1.2 Pohjaverkon silmäkoko saa olla enintään 11,5 neliösenttimetriä. Pohjaverkon verkkolangan tulee olla muovipäällysteinen ja langan paksuuden tulee olla vähintään 2,1 millimetriä. Pentuja varten pohjaverkon päälle on asennettava tarvittaessa erillinen sopivan kokoinen alusta, jota on käytettävä, kunnes pennut pystyvät liikkumaan tavanomaisella verkolla.
1.3 Pitopaikan tulee täyttää vähintään seuraavat pinta-alaa koskevat vaatimukset:
Eläin/eläimet | Pinta-ala (m²) |
Täysikasvuinen naaras | 1,2 |
Täysikasvuinen uros 1.2.–31.3. | 1,2 |
Täysikasvuinen uros 1.4.–31.1. | 2,4 |
Emo pentuineen tai vieroitetut pennut ryhmänä | 2,4 |
Kaksi nuorta eläintä taikka yksi siitoksesta poistettu täysikasvuinen naaras ja yksi nuori eläin* | 1,6 |
* Kutakin seuraavaa nuorta eläintä kohden lisätilaa on oltava vähintään 0,8 m².
2 Pitopaikan varusteet ja virikkeet
2.1 Pitopaikassa tulee olla riittävän kokoinen hylly, joka on sijoitettu siten, että hyllylle pääsee makaamaan luonnollisessa asennossa ja hyllyn alle seisomaan tai istumaan. Erillistä hyllyä ei kuitenkaan tarvita, jos pitopaikassa on sellainen pesäkoppi, jonka kattoa voi käyttää hyllynä.
2.2 Olkea tai heinää on oltava jatkuvasti tarjolla.
2.3 Pitopaikassa on oltava pesäkoppi naaraan tiineyden loppuvaiheesta pentujen vieroitukseen asti synnytystä ja pentujen hoitoa varten. Pesäkopissa on oltava riittävästi sopivaa kuiviketta. Pesäkoppi voidaan kuitenkin poistaa ennen pentujen vieroitusta, jos se on emon ja pentujen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä.
2.3 Jos eläin horrostaa, pitopaikassa on oltava eläimen pinnallista talviunta varten sopiva talvipesä, jossa on kuiviketta.