Valtioneuvoston asetus metsästyslaissa säädetyistä poikkeusluvista annetun valtioneuvoston asetuksen 3 ja 8 §:n muuttamisesta (851 / 2026, alkuperäinen)
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti
3 § Poikkeuslupa tiettyjen eläinlajien yksilöiden pyydystämiseen tai tappamiseen
Karhun rauhoituksesta poikkeamisesta alueellisen kiintiön nojalla säädetään 8 §:ssä.
8 § Karhun rauhoituksesta poikkeaminen alueellisilla kiintiöillä
Karhun, lukuun ottamatta vuotta nuorempaa pentua sekä naarasta, jota tällainen pentu seuraa, rauhoituksesta voidaan poiketa metsästyslain 41 a §:n 4 momentissa tarkoitetun alueellisen kiintiön nojalla 20 päivästä elokuuta 31 päivään lokakuuta.
Saaliiksi saadusta karhusta on välittömästi ilmoitettava Suomen riistakeskukselle. Saalisilmoituksessa on oltava seuraavat tiedot:
1) metsästäjän nimi ja metsästäjänumero;
2) pyydystetyn karhun sukupuoli ja paino;
3) pyyntiajankohta;
4) pyyntipaikan koordinaatit.
Alueellisen kiintiön tultua täyteen Suomen riistakeskuksen on määrättävä karhunmetsästys alueella lopetettavaksi. Suomen riistakeskuksen määräyksestä on tiedotettava riittävän tehokkaasti. Metsästyksen lopettamisen katsotaan tulleen metsästäjien tietoon vuorokauden kuluttua määräyksen antamisesta lukuun ottamatta poronhoitoaluetta, jossa metsästyksen lopettamisen katsotaan tulleen tietoon kolmen vuorokauden kuluttua määräyksen antamisesta.
Suomen riistakeskuksen on toimitettava maa- ja metsätalousministeriölle tiedot tässä pykälässä tarkoitetusta karhun rauhoituksesta poikkeamisesta seitsemän vuorokauden kuluessa metsästyksen päättymisestä.
Tämä asetus tulee voimaan 21 päivänä syyskuuta 2026.