Ruokaviraston päätös… (847 / 2026, muutoksineen)

Voimassa

Ruokaviraston päätös lisärajoitusvyöhykkeen perustamisesta afrikkalaisen sikaruton vuoksi (847 / 2026, muutoksineen)

ASIAN VIREILLETULO

Virolahden kunnassa löytyneessä luonnonvaraisessa villisiassa todettiin Ruokaviraston laboratoriotutkimuksissa 30.7.2026 afrikkalaisen sikaruton virustartunta. Ruokavirasto päätti samana päivänä eläintautilain (76/2021) 26 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun tartuntavyöhykkeen perustamisesta taudin esiintymispaikan ympärille. Ruokavirasto on sittemmin tautitilanteen mukaan laajentanut tartuntavyöhykettä ja muuttanut vyöhykkeellä noudatettavia taudintorjuntatoimenpiteitä. Voimassa oleva 1.9.2026 annettu tartuntavyöhykepäätös tarkistetaan tänään.

Euroopan komissio on 10.9.2026 perustanut rajoitusvyöhykkeen I komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2023/594 (ASF-asetus) liitettä I muuttamalla.

KUULEMINEN

Tämä päätös on tehty ilman asianosaisten kirjallista kuulemista hallintolain (434/2003) 34 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla, koska kuuleminen voisi vaarantaa päätöksen tarkoituksen toteutumisen ja kuulemisesta aiheutuva asian käsittelyn viivästyminen voisi aiheuttaa huomattavaa riskiä eläintaudin leviämisestä.

PÄÄTÖS JA PERUSTELUT

Päätös

Ruokavirasto perustaa eläinterveyssäännöstön (EU) 2016/429 70 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisena toimenpiteenä tartuntavyöhykkeeseen rajautuvan, eläintautilain 26 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun lisärajoitusvyöhykkeen. Lisärajoitusvyöhyke sijaitsee Lappeenrannan, Luumäen, Kouvolan, Lapinjärven ja Loviisan kuntien alueella seuraavasti:

Loviisan kaupungin läntinen osa, jonka rajana idässä on valtatie 6. Lapinjärven kunnan alue, joka rajana idässä on valtatie 6. Kouvolan kaupungin osa, jonka rajana eteläiseltä osalta valtatie 6, jatkuen Elimäentietä (354) Inkeroisiin, josta rautatie etelään Kotkan rajalle, ja pohjoisessa rajana Lahti-Kouvola-Lappeenranta-rautatie.

Luumäen kunnan eteläosa, jonka rajana pohjoisessa Kouvolan ja Lappeenrannan välinen rautatie. Lappeenrannan kaupungin alue, jonka rajana etelässä Vainikkalan asemalle johtava rautatie, lännestä koilliseen rajana on Kouvolasta Lappeenrantaan johtava rautatie jatkuen Lappeenrannasta Mustolan satamaan johtavana rautatienä Nuijamaantiehen (valtatie 13) asti, josta valtatietä 13 valtakunnan rajalle.

Lisärajoitusvyöhykkeen tarkka sijainti ja rajat ilmenevät tämän päätöksen oheen liitetystä kartasta (Liite 1).

Eläintaudin leviämisen estämiseksi Ruokavirasto päättää seuraavista toimenpiteistä:

Taudintorjuntatoimenpiteet lisärajoitusvyöhykkeellä

1) Luonnonvaraisesta villisiasta saadun lihan ja käsittelemättömien sivutuotteiden, villisian osien sekä materiaalien ja välineiden, jotka voivat olla afrikkalaisen sikaruton viruksen saastuttamia, tuominen lisärajoitusvyöhykkeellä sijaitseviin sikaeläinten pitopaikkoihin on kiellettyä;

2) Sikaeläinten pitopaikoista vastuussa olevien on huolehdittava, että suorat ja epäsuorat kontaktit lisärajoitusvyöhykkeellä pidettävien sikaeläinten ja luonnonvaraisten villisikojen välillä on estetty tehokkaasti;

3) Sikaeläinten pitopaikoissa käyvien henkilöiden on pukeuduttava vain kyseisessä pitopaikassa käytettäviin suojavaatteisiin, vaihdettava jalkineensa eläinsuojien sisään- ja uloskäynnin yhteydessä niin, että eläinsuojissa käytettävien jalkineiden ja eläinsuojien ulkopuolella käytettävien jalkineiden jalanjäljet eivät kohtaa sekä pestävä ja desinfioitava kätensä ja jalkineensa eläinsuojaan tullessaan ja sieltä poistuessaan. Pitopaikasta vastuussa olevan toimijan on järjestettävä mahdollisuus jalkineiden desinfiointiin sekä käsien pesuun ja desinfiointiin;

4) Ruokavirasto huolehtii, että kaikki lisärajoitusvyöhykkeellä lopetetut ja kuolleena löydetyt luonnonvaraiset villisiat tutkitaan ja niistä otetaan näytteitä afrikkalaisen sikaruton varalta;

5) Ruokavirasto huolehtii, että kaikkien lisärajoitusvyöhykkeellä ammuttujen, muutoin lopetettujen ja kuolleena löydettyjen luonnonvaraisten villisikojen ruhot ja elimet hävitetään tavalla, josta ei aiheudu afrikkalaisen sikaruton leviämisen vaaraa;

6) Metsästäjien on toimitettava seurantanäytteet kaikista ammutuista luonnonvaraisista villisioista tutkittavaksi afrikkalaisen sikaruton varalta.

7) Luonnonvaraisista villisioista saatavien tuoreen lihan, lihavalmisteiden ja kaikkien muiden eläinperäisten tuotteiden, eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden sekä ihmisravinnoksi tarkoitettujen luonnonvaraisten villisikojen ruhojen siirtäminen lisärajoitusvyöhykkeellä tai lisärajoitusvyöhykkeeltä sen ulkopuolelle on kielletty. Siirtäminen on kiellettyä myös silloin, jos ne

a) on tarkoitettu yksityiseen kotikäyttöön;

b) saatu metsästäjiltä, jotka toimittavat luonnonvaraisia villisikoja tai luonnonvaraisen villisian lihaa pieninä määrinä suoraan lopulliselle kuluttajalle tai paikallisille vähittäisliikkeille, jotka toimittavat tuotteet suoraan lopulliselle kuluttajalle.

Metsästäjä saa kuitenkin käyttää omassa taloudessaan sellaista villisian lihaa, joka on tutkittu afrikkalaisen sikaruton varalta ja jossa tautia ei ole todettu, vaikka metsästäjä veisikin lihan tällöin lisärajoitusvyöhykkeen ulkopuolelle.

8) Sikaeläinten siirrot lisärajoitusvyöhykkeeltä Suomen ulkopuolelle on kielletty.

Poikkeusluvat

Ruokavirasto voi eläintautilain 29 §:n 2 momentin mukaisesti myöntää yksittäistapauksia koskevia ja tapauskohtaista riskinarviointia edellyttäviä poikkeuksia lisärajoitusvyöhykkeellä noudatettavista kielloista ja toteutettavista toimenpiteistä, jos poikkeaminen ei aiheuta eläintaudin leviämisen vaaraa. Lupa poikkeamiseen myönnetään hakemuksesta. Luvassa asetetaan eläintaudin vastustamiseksi välttämättömät ehdot.

Metsästetyt villisiat saa lisärajoitusvyöhykkeellä siirtää asianmukaiseen säilytyspaikkaan odottamaan näytteenoton tuloksia ilman poikkeuslupaa.

Metsästetyt villisiat saa lisärajoitusvyöhykkeellä siirtää Ruokaviraston ohjeistamaan paikkaan hävitettäväksi tai Ruokaviraston ohjeistamaan hävityskuljetukseen ilman poikkeuslupaa.

Perustelut

Afrikkalainen sikarutto on eläinterveyssäännöstön (EU) 2016/429 5 artiklan 1a kohdassa luetteloitu tauti, joka komission täytäntöönpanoasetuksen 2018/1882 mukaan kuuluu luokkaan A.

ASF-asetuksen 4 artiklan mukaan afrikkalaisen sikaruton taudinpurkauksen ilmettyä pidettävissä tai luonnonvaraisissa sikaeläimissä jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi perustaa asetuksen (EU) 2016/429 64 artiklan 1 kohdan mukaisesti lisärajoitusvyöhykkeen, joka rajoittuu jo perustettuun tartuntavyöhykkeeseen, jotta kyseinen tartuntavyöhyke erotetaan niistä alueista, joilla ei ole rajoituksia.

ASF-asetuksen 5 artiklan 3 kohdan mukaan kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on viipymättä muodostettava asianmukainen lisärajoitusvyöhyke asetuksen (EU) 2016/429 64 artiklan 1 kohdan mukaisesti, jos rajoitusvyöhyke I on lueteltu ASF-asetuksen liitteessä I.

A-luokan eläintautien vastustamisesta annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (628/2023) säädetään tarkemmin afrikkalaisen sikaruton vuoksi perustettavista vyöhykkeistä sekä taudintorjuntatoimenpiteistä niillä.

Eläinterveyssäännöstön 70 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisena toimenpiteenä voidaan perustaa tartuntavyöhykkeeseen rajautuva eläintautilain 26 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu rajoitusvyöhyke (jäljempänä lisärajoitusvyöhyke) alueelle, jota on esitetty tai tarkoitus esittää rajoitusvyöhykkeeksi I, joka perustetaan ASF-asetuksen liitettä I muuttamalla. Lisärajoitusvyöhyke voidaan perustaa, jos arvioidaan, että rajoitusvyöhykkeen I perustamiseen kuluu aikaa ja että viipymättä toteutettavat taudintorjuntatoimenpiteet alueella ovat välttämättömiä afrikkalaisesta sikarutosta tuotteiden kaupalle ja viennille aiheutuvien riskien ja haittojen ehkäisemiseksi.

Kun rajoitusvyöhyke I on perustettu, sen kattamalle alueelle on perustettava lisärajoitusvyöhyke. Jos lisärajoitusvyöhyke on jo perustettu 1 momentin nojalla, se tulee rajojensa osalta mukauttaa rajoitusvyöhykkeeseen I siten kuin 1 momentissa mainittu komission täytäntöönpanoasetus edellyttää.

Ruokaviraston on eläinterveyssäännöstön 70 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisina toimenpiteinä päätöksellään määrättävä lisärajoitusvyöhykkeellä noudatettaviksi niitä riskienvähentämis- ja bioturvaamistoimenpiteitä, joista 7 §:n 2 momentissa säädetään tartuntavyöhykettä koskien. Päätöksellä on kuitenkin sallittava metsästäjän käyttää omassa taloudessaan sellaista villisian lihaa, joka on tutkittu afrikkalaisen sikaruton varalta ja jossa tautia ei ole todettu. Lisäksi Ruokaviraston on kiellettävä sikaeläinten siirrot vyöhykkeeltä Suomen ulkopuolelle.

ASF-asetuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaan toimivaltaisen viranomaisen on kiellettävä rajoitusvyöhykkeillä I, II ja III pidettävien sikaeläinten lähetysten siirrot kyseisillä rajoitusvyöhykkeillä ja kyseisten rajoitusvyöhykkeiden ulkopuolelle. Toimivaltainen viranomainen voi 9 artiklan 2 kohdan mukaan päättää, että kieltoa ei sovelleta rajoitusvyöhykkeellä I pidettävien sikaeläinten lähetysten siirtoihin samalla rajoitusvyöhykkeellä I tai muilla rajoitusvyöhykkeillä I sijaitseviin pitopaikkoihin, rajoitusvyöhykkeille II ja III tai kyseisten rajoitusvyöhykkeiden ulkopuolelle sillä edellytyksellä, että määräpaikkana oleva pitopaikka sijaitsee saman jäsenvaltion alueella. Ruokavirasto on päättänyt, että kieltoa ei sovelleta, ja sen sijaan edellä olevan 8) kohdan mukaisesti kieltänyt sikaeläinten siirrot lisärajoitusvyöhykkeeltä Suomen ulkopuolelle.

ASF-asetuksen 49 artiklan 2 kohdan mukaan toimivaltaisen viranomaisen on kiellettävä luonnonvaraisista sikaeläimistä saatavien tuoreen lihan, lihavalmisteiden ja kaikkien muiden eläinperäisten tuotteiden, eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden sekä ihmisravinnoksi tarkoitettujen luonnonvaraisten sikaeläinten ruhojen siirrot rajoitusvyöhykkeillä I, II ja III ja niiden ulkopuolelle, jos ne on tarkoitettu mm. yksityiseen kotikäyttöön tai saatu metsästäjiltä, jotka toimittavat luonnonvaraista sikaeläinriistaa tai luonnonvaraisen sikaeläinriistan lihaa pieninä määrinä suoraan lopulliselle kuluttajalle tai paikallisille vähittäisliikkeille, jotka toimittavat tuotteet suoraan lopulliselle kuluttajalle. ASF-asetuksen 52 artiklan 1c kohdan mukaan poikkeus kiellosta voidaan sallia sillä edellytyksellä, että tuotteet siirretään rajoitusvyöhykkeellä I tai sen ulkopuolelle samassa jäsenvaltiossa yksityiseen käyttöön. Ruokavirasto sallii metsästäjille edellä olevan 7) kohdan mukaisen poikkeuksen siirtokiellosta.

Toimenpiteet ovat välttämättömiä todetun afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi ja sen leviämisen estämiseksi.

Rajoitusvyöhykkeen rajoja määritettäessä Ruokavirasto on ottanut huomioon maantieteelliset, hallinnolliset, ekologiset ja epidemiologiset tekijät sekä valvontamahdollisuudet.

TIEDOKSIANTO

Tämän päätöksen tiedoksiantoon ei sovelleta, mitä hallintolain (434/2003) 9 ja 10 luvussa säädetään hallintopäätöksen tiedoksiannosta. Tämä päätös tulee voimaan välittömästi sen antamisen jälkeen.

Päätös julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa. Valvontaviranomaisten on asianmukaisesti ja riittävällä tavalla tiedotettava päätöksestä alueen ja vyöhykkeen sijaintikunnissa. Päätöksestä tiedotetaan lisäksi erikseen niitä pitopaikoista vastuussa olevia toimijoita, jotka ovat valvontaviranomaisen tiedossa ja joita päätös koskee.

SOVELLETUT LAINKOHDAT

Eläintautilaki (76/2021) § 1, 3, 9, 26, 29 ja 100 §

Eläinterveyssäännöstö (EU) 2016/429 5 artiklan 1a kohta ja 70 artiklan 1 ja 2 kohta

Komission delegoitu asetus (EU) 2020/687 63 ja 103 artikla

Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2023/594 (ASF-asetus) 3–4 artikla, 5 artiklan 3 kohta, 9 artiklan 2a kohta, 49 ja 52 artikla

Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2018/1882

Maa- ja metsätalousministeriön asetus a-luokan tautien vastustamisesta (628/2023) 1, 6–11 §

Hallintolaki (434/2003) 34 §

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 7–8 ja 10 §

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen tyytymätön voi hakea muutosta valittamalla Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Tätä päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, ellei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.

Lisätietoja päätöksestä antaa tarvittaessa erityisasiantuntija Riikka-Elina Lahdenperä, sähköpostitse (riikka-elina.lahdenpera@ruokavirasto.fi). Poikkeusluvista lisätietoja antaa yksikönjohtaja Matti Nyberg (matti.nyberg@ruokavirasto.fi).

LIITTEET

1) Kartta lisärajoitusvyöhykkeestä

2) Valitusosoitus

JAKELU

Maa- ja metsätalousministeriö

Lappeenrannan kaupunki

Loviisan kaupunki

Lapinjärven kunta

Kouvolan kaupunki

Luumäen kunta

Kunnaneläinlääkärit

Lisärajoitusvyöhykkeellä sijaitsevat sikaeläinten pitopaikat

Riistakeskus

Kaakkois-Suomen poliisilaitos

Itä-Uudenmaan poliisilaitos

Rajavartiolaitos

Etelä-Karjalan pelastuslaitos

Kymenlaakson pelastuslaitos

Itä-Uudenmaan pelastuslaitos

Puolustusvoimat

Liite 1: Kartta tartuntavyöhykkeestä

Liite 2

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta valittamalla Itä-Suomen hallinto-oikeuteen . Valitus on tehtävä kirjallisesti.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaantipäivästä . Ajan laskeminen alkaa tiedoksisaantipäivää seuraavasta päivästä.

Tiedoksisaantipäivä lasketaan seuraavasti:

– Jos päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, katsotaan asianosaisen saaneen sen tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. (tavallinen sähköinen tiedoksianto)

– Jos todisteellisesti tiedoksi annettava päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, katsotaan asiakirja annetuksi asianosaiselle tiedoksi, kun asiakirja on vahvistettu vastaanotetuksi. Jos asiakirjaa ei ole vahvistettu vastaanotetuksi seitsemän päivän kuluessa sähköisen viestin lähettämisestä, tiedoksiannossa noudatetaan, mitä siitä muualla laissa säädetään. (todisteellinen sähköinen tiedoksianto)

– Jos päätös on luovutettu asianosaiselle tai tämän edustajalle tiedoksisaantipäivä ilmenee tiedoksiannosta laaditusta kirjallisesta todistuksesta.

– Jos päätös on lähetetty postitse saantitodistusta vastaan, tiedoksisaantipäivä ilmenee saantitodistuksesta.

– Jos päätös on postitettu tavallisena kirjeenä, sen katsotaan tulleen tiedoksi seitsemäntenä päivänä postituspäivästä, jollei muuta ilmene.

– Jos päätös on annettu tiedoksi muulle henkilölle kuin asianosaiselle tai tämän edustajalle (sijaistiedoksianto), katsotaan asianosaisen saaneen päätöksen tiedoksi kolmantena päivänä sijaistiedoksiantoa koskevan tiedoksiantotodistuksen osoittamasta päivästä.

Valituskirjelmän sisältö

Valituksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

– miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

– vaatimusten perustelut;

– mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se sähköinen tai mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Lisäksi valituksessa on ilmoitettava valittajan henkilötunnut tai yritys- ja yhteisötunnus. Valituksen tai muun asiakirjan toimittaminen hallintotuomioistuimen sähköiseen asiointipalveluun katsotaan ilmoitukseksi sähköisen asiointipalvelun köyttämisestä prosessiosoitteena, jolloin erillistä prosessiosoitteen ilmoittamista ei tarvita. Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valituskirjelmän liitteet

Valitukseen on liitettävä:

– valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

– selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

– asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

– asiamiehen valtakirja, mikäli asiamiehenä ei toimi asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa tarkoitettu luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.

Valituskirjelmän toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajassa Itä-Suomen hallinto-oikeudelle. Valitus tehdään ensisijaisesti hallintotuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet . Valituksen voi vaihtoehtoisesti toimittaa henkilökohtaisesti, postitse maksettuna postilähetyksenä, muulla sähköisellä tiedonsiirtomenetelmällä taikka asiamiestä tai lähettiä käyttäen. Valituskirjelmän lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla. Valituksen on saavuttava viranomaiselle virka-aikana ennen 30 päivän valitusajan päättymistä, jotta valitus voidaan tutkia. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu kuitenkin vielä seuraavan arkipäivän virka-ajan päättymiseen. Sähköisen asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja saapuu viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Oikeuslaitokset internetsivuilla on tarkemmat ohjeet asiakirjojen toimittamisesta sähköisesti: http://www.oikeus.fi .

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian käsittelystä hallinto-oikeudessa peritään 310 euron suuruinen oikeudenkäyntimaksu. Muutoksenhakija on maksun suorittamisesta vapaa, jos hallinto-oikeus muuttaa alemman viranomaisen päätöstä muutoksenhakijan eduksi. (Tuomioistuinmaksulaki 1455/2015 ja oikeusministeriön asetus 1020/2024)

Linkki tuomioistuinmaksulakiin:

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5

Yhteystiedot

Itä-Suomen hallinto-oikeus

Postiosoite:

PL 1744,

70101 Kuopio

Käyntiosoite:

Minna Canthin katu 64

Puhelinvaihde:

029 56 42500

Telefax:

029 56 42501

Sähköposti:

ita-suomi.hao@oikeus.fi

Virka-aika:

klo 8.00–16.15