Laki metsityksen määräaikaisesta tukemisesta annetun lain 6 ja 29 §:n muuttamisesta (1263 / 2023, alkuperäinen)
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
6 § Metsitystuen myöntämisen edellytykset
Metsitystuen myöntämisen edellytyksenä 5 §:ssä säädetyn lisäksi on, että alue, jolle metsitystukea haetaan:
4) on sellainen, että sen metsitys ei olennaisesti vaikeuta avoimen maaseutumaiseman säilyttämistä eikä ole vastoin alueidenkäyttölain (132/1999) mukaisia kaavarajoitteita;
29 § Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2021 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2038.
Tämän lain mukaista tukea voidaan kuitenkin hakea vain vuoden 2023 loppuun saakka ja tukihakemukset on käsiteltävä kesäkuun 2024 loppuun mennessä.
Tämän lain mukaista metsitystukea voidaan kuitenkin hakea vasta 1 päivästä maaliskuuta 2021.
Tämän lain muita kuin tuen myöntämistä ja maksamista koskevia säännöksiä sovelletaan kuitenkin tämän lain nojalla myönnettyyn tukeen lain voimassaoloajan päätyttyä.
Tämän lain nojalla myönnetty tuki tulee maksaa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2037.