Valtioneuvoston asetus metsästysasetuksen muuttamisesta (440 / 2005, alkuperäinen)
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa- ja metsätalousministeriön esittelystä,
12 § Koiran käyttö hirvieläinten metsästyksessä
Metsäkauriin metsästyksessä saa käyttää 1 momentin mukaan sallittua koiraa vain syyskuun viimeisestä lauantaista 31 päivään tammikuuta saakka.
22 § Hirvieläinten metsästyksessä käytettävät varusteet
Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran metsästyksessä metsästykseen osallistuvien on käytettävä selvästi näkyvää punaista tai oranssinpunaista päähinettä tai päähineen suojusta sekä väriltään samantapaista liiviä, takkia tai muuta vastaavaa vaatetta.
23 § Metsästyksen johtajan tehtävät
Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran metsästyksen johtajan tulee:
1) suunnitella käytännön metsästystapahtumat;
2) antaa metsästykseen osallistuville tarvittavat määräykset metsästyksestä ja siinä noudatettavista turvallisuustoimenpiteistä; sekä
3) huolehtia, että pyyntiluvan ehtoja ja metsästystä koskevia säännöksiä noudatetaan.
27 § Riistaeläimen metsästys vahinkojen estämiseksi
Poiketen siitä, mitä 24 §:n 1 momentissa säädetään, saa metsästää:
1) kanadanmajavaa 1.6.–19.8;
2) villikania, rusakkoa ja metsäjänistä 1.3.–31.8;
3) kanadanhanhea ja merihanhea 1.6.–19.8;
4) sepelkyyhkyä 1.6.–9.8;
5) metsäkaurisurosta 16.6.–31.8. ja 1.2.–15.5. sekä metsäkaurisnaarasta ja -vasaa 1.2.–31.8.
Edellytyksenä 1 momentissa tarkoitetulle metsästykselle on, että metsästys on tärkeää momentissa mainittujen riistaeläinten viljelyksille tai metsätaloudelle aiheuttamien merkittävien vahinkojen estämiseksi. Metsästykseen on oltava 1 §:ssä tarkoitettu pyyntilupa.
Riistanhoitopiiri voi myöntää 2 momentissa tarkoitetun pyyntiluvan myös metsästyslain 38 §:n nojalla annetun kiellon tai rajoituksen aikana.
40 § Ilmoittaminen eläimen haavoittamisesta
Metsään haavoittuneena jääneestä villisiasta, sudesta, karhusta, ahmasta tai ilveksestä on viipymättä ilmoitettava lähimmälle poliisille.