Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet.

Avioliitto solmitaan vihkimisellä.

Ennen vihkimistä on selvitettävä, ettei avioliitolle ole esteitä.

Puolisot ovat keskenään yhdenvertaiset. Heidän tulee avioliitossa osoittaa keskinäistä luottamusta sekä yhteisesti toimia perheen hyväksi.

Kummallakin puolisolla on oikeus itse päättää osallistumisestaan ansiotyöhön sekä yhteiskunnalliseen ja muuhun toimintaan perheen ulkopuolella.

Avioliitto purkautuu, kun toinen puoliso kuolee tai julistetaan kuolleeksi taikka kun puolisot tuomitaan avioeroon.

Avioliittoon ei saa mennä alle kahdeksantoistavuotias.

Oikeusministeriö voi kuitenkin erityisistä syistä antaa kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle luvan mennä avioliittoon. Ennen asian ratkaisemista luvanhakijan huoltajalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi, jos hänen olinpaikkansa voidaan kohtuullisin toimenpitein selvittää.

Holhottavaksi julistettu ei saa mennä avioliittoon ilman holhoojansa suostumusta.

Tuomioistuin voi hakemuksesta antaa holhottavaksi julistetulle luvan mennä avioliittoon, jos holhooja ei ole antanut suostumustaan ja harkitaan, ettei suostumuksen antamatta jättämiseen ole pätevää syytä.

Kukaan ei saa mennä uuteen avioliittoon, jos hänen aikaisempi avioliittonsa on vielä voimassa.

Kukaan ei saa mennä avioliittoon isänsä, äitinsä, näiden vanhempien tai muun suoraan takenevassa polvessa olevan sukulaisensa kanssa eikä lapsensa, lapsenlapsensa tai muun suoraan etenevässä polvessa olevan sukulaisensa kanssa.

Sisarukset ja puolisisarukset eivät saa mennä keskenään avioliittoon.

Ottovanhempi ja ottolapsi eivät saa mennä keskenään avioliittoon. Oikeusministeriö voi kuitenkin erittäin painavista syistä antaa luvan avioliittoon.

Avioliittoon eivät saa mennä keskenään ne, joista toinen on toisen veljen tai sisaren jälkeläinen, ellei oikeusministeriö erityisistä syistä anna siihen lupaa.

Väestörekisterin pitäjän tehtävänä on tutkia, että avioliitolle ei ole laissa säädettyä estettä ( avioliiton esteiden tutkinta ).

Avioliiton esteet tutkii se väestörekisterin pitäjä, jonka pitämässä rekisterissä kihlakumppanit ovat tai toinen heistä on. Jos molemmat kihlakumppanit ovat ulkomaalaisia eikä kumpikaan vakinaisesti asu Suomessa, avioliiton esteet tutkii se väestörekisterin pitäjä, jonka toimialueella kihlakumppanit oleskelevat tai toinen heistä oleskelee.

Kihlakumppanien on yhdessä pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa 10 §:n 2 momentissa tarkoitetulta väestörekisterin pitäjältä.

Jos avioliiton solmimiseen vaaditaan oikeusministeriön lupa, holhoojan suostumus tai tuomioistuimen lupa, on tämä samalla annettava avioliiton esteiden tutkijalle.

Jos kihlakumppani on enintään neljä kuukautta aikaisemmin saanut todistuksen avioliiton esteiden tutkinnasta, on myös tämä todistus alkuperäisenä annettava avioliiton esteiden tutkijalle.

Kihlakumppanien on kirjallisesti vakuutettava avioliiton esteiden tutkijalle, että avioliitolle ei ole 7-9 §:ssä tarkoitettua estettä.

Kihlakumppanin on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava, onko hän aikaisemmin solminut avioliiton. Jos väestörekisteristä ei ilmene, että aikaisempi avioliitto on purkautunut, kihlakumppanin on avioliiton esteiden tutkijalle annettava siitä todistus tai muu erityinen selvitys.

Jos avioliiton esteiden tutkija toteaa, että avioliitolle ei ole laissa säädettyä estettä, hänen on annettava siitä todistus.

Todistusta ei saa antaa ennen kuin seitsemäntenä päivänä avioliiton esteiden tutkinnan pyytämisestä. Todistuksen saa kuitenkin antaa aikaisemmin, jos siihen on painavia syitä.

Vihkiminen toimitetaan sukulaisten tai muiden todistajien läsnäollessa joko kirkollisena tai siviilivihkimisenä.

Kirkollinen vihkiminen toimitetaan evankelis- luterilaisessa kirkossa tai ortodoksisessa kirkkokunnassa taikka muussa uskonnollisessa yhdyskunnassa, jolle opetusministeriö on antanut vihkimisoikeuden.

Vihkimisessä kihlakumppanien tulee samanaikaisesti olla läsnä. Kun kumpikin kihlakumppani on vastannut myöntävästi vihkijän hänelle tekemään kysymykseen, tahtooko hän mennä kihlakumppaninsa kanssa avioliittoon, vihkijä toteaa heidät aviopuolisoiksi.

Sen lisäksi, mitä vihkimisestä säädetään 15§:ssä, kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan.

Siviilivihkimisen toimittamisesta säädetään asetuksella.

Kirkollisen vihkimisen saa toimittaa:

Siviilivihkimisen on velvollinen toimittamaan:

Vihkimistä ei saa toimittaa, jos vihkijä tietää seikan, joka estää avioliiton, tai jos vihkijä toteaa, että kihlakumppani ei häiriintyneen mielentilansa takia ilmeisesti kykene ymmärtämään avioliiton merkitystä.

Vihkijän on ennen vihkimisen toimittamista varmistauduttava siitä, että avioliiton esteiden tutkinta on toimitettu siten kuin 11-13 §:ssä säädetään. Jos 13 §:ssä tarkoitetun todistuksen antamisesta on kulunut enemmän kuin neljä kuukautta, sen perusteella ei saa toimittaa vihkimistä.

Vihkiminen on mitätön, jos se ei ole tapahtunut siten kuin 15 §:ssä säädetään tai jos vihkimisen on toimittanut joku, jolla ei ollut vihkimisoikeutta.

Tasavallan presidentti voi kuitenkin erittäin painavista syistä päättää, että vihkimistä, joka 1 momentin mukaan on mitätön, on pidettävä pätevänä. Tätä koskevan hakemuksen voi tehdä kumpikin vihityistä taikka, jos jompikumpi on kuollut, hänen perillisensä.

Perheessä esiintyvät ristiriidat ja oikeudelliset asiat on pyrittävä ensi sijassa selvittämään asianosaisten välisissä neuvotteluissa ja ratkaisemaan sopimuksella.

Perheasioiden sovittelijat antavat pyynnöstä apua ja tukea silloin, kun perheessä esiintyy ristiriitoja.

Sovittelijan tulee pyrkiä saamaan aikaan luottamuksellinen ja avoin keskustelu perheenjäsenten välillä. Hänen tulee pyrkiä saamaan aikaan yhteisymmärrys siitä, miten perheessä esiintyvät ristiriidat voidaan ratkaista kaikkien asianosaisten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

Sovittelijan tehtävänä on erityisesti kiinnittää huomiota perheeseen kuuluvien alaikäisten lasten aseman turvaamiseen.

Sovittelijan on avustettava asianosaisia sopimusten tekemisessä sekä muissa ristiriitojen ratkaisemiseksi tarpeellisissa toimenpiteissä.

Perheasioiden sovittelun yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön alaisena sosiaalihallitukselle.

Perheasioiden sovittelun järjestämisestä kunnassa huolehtii sosiaalilautakunta. Sovittelua voivat antaa lisäksi ne yhteisöt, yhtymät ja säätiöt sekä henkilöt, jotka ovat saaneet lääninhallituksen luvan tähän toimintaan.

Lupa perheasioiden sovittelutoimintaan voidaan myöntää hakemuksesta yhteisölle, yhtymälle tai säätiölle, jonka harkitaan antavan perheasioiden sovittelua ammattitaitoisesti. Lupa voidaan myöntää hakemuksesta myös henkilölle, joka on perehtynyt lastensuojelu- tai perheneuvontatyöhön taikka perheoikeuteen ja jolla on aikaisemman kokemuksen sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella riittävät edellytykset toimia sovittelijana.

Lupa myönnetään määräajaksi, enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Lupa voidaan peruuttaa, jos tähän katsotaan olevan aihetta.

Myöntäessään luvan lääninhallitus voi samalla antaa tarkempia määräyksiä toimialueesta ja tehtävistä sekä velvollisuudesta antaa lääninhallitukselle toiminnan valvontaa varten tarpeellisia tietoja.

Sovittelijan salassapitovelvollisuuteen sovelletaan mitä sosiaalihuoltolain (710/82) 57 §:n 1 momentissa ja 58 §:n 1 ja 3 momentissa säädetään. Sovittelijaan ei ole sovellettava mitä sosiaalihuoltolain 56 §:ssä säädetään tietojenantovelvollisuudesta ja oikeudesta saada tietoja.

Tuomioistuin voi puolisoiden yhteisestä tai toisen puolison hakemuksesta:

Jos puolisot ovat vuokranneet tai toinen heistä on vuokrannut yhteisenä kotina käytettävän huoneiston, tuomioistuin voi määrätessään puolisoiden yhteiselämän lopetettavaksi oikeuttaa sen puolison, joka on enemmän asunnon tarpeessa, jatkamaan vuokrasuhdetta sekä vapauttaa toisen puolison vuokrasuhteesta. Toista puolisoa ei kuitenkaan saa vapauttaa vuokrasuhteesta, jos vuokranantaja saattaa todennäköiseksi, että hän joutuisi määräyksen johdosta kärsimään vahinkoa.

Tuomioistuimen antama päätös voidaan panna heti täytäntöön, vaikka se ei ole saanut lainvoimaa, jollei päätöksessä ole toisin määrätty.

Päätös on voimassa toistaiseksi. Puolison vaatimuksesta sitä voidaan muuttaa tai se voidaan peruuttaa tuomioistuimen uudella päätöksellä, jos olosuhteet ovat päätöksen antamisen jälkeen muuttuneet. Päätös ja velvoitus, jota 1 momentissa tarkoitetaan, raukeavat, kun puolisoiden välillä on toimitettu omaisuuden ositus tai erottelu ja se on saanut lainvoiman. Päätös ja velvoitus raukeavat kuitenkin kahden vuoden kuluttua siitä, kun päätös on annettu, vaikka omaisuuden ositusta tai erottelua ei olisikaan toimitettu.

Puolisoilla on oikeus saada avioero harkinta-ajan jälkeen.

Puolisoilla on kuitenkin oikeus saada avioero ilman harkinta-aikaa, jos he ovat asuneet erillään keskeytyksettä viimeiset kaksi vuotta.

Harkinta-aika alkaa siitä, kun avioliiton purkamista koskeva puolisoiden yhteinen hakemus on jätetty tuomioistuimelle tai sen kansliaan tai kun puolison hakemus on annettu tiedoksi toiselle puolisolle.

Kun harkinta-aikaa on kulunut vähintään kuusi kuukautta, puolisot tuomitaan avioeroon, jos he yhdessä sitä vaativat tai toinen heistä sitä vaatii. Vaatimus on tehtävä ennen kuin vuosi on kulunut harkinta-ajan alkamisesta.

Puolisot on tuomittava avioeroon ilman harkinta-aikaa:

Virallisen syyttäjän on ajettava kannetta puolisoiden tuomitsemisesta avioeroon 1 momentin nojalla.

Jos avioliitto on solmittu aikaisemman avioliiton ollessa voimassa, kumpaisellakin aikaisemman avioliiton puolisolla on oikeus saada avioero ilman harkinta-aikaa.

Avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskeva asia pannaan vireille hakemuksella, jonka voivat tehdä puolisot yhdessä tai jonka voi tehdä toinen puoliso yksin.

Jos hakemuksen on tehnyt puoliso yksin, tuomioistuimen on varattava toiselle puolisolle tilaisuus tulla kuulluksi. Tuomioistuimen on annettava kutsu ja hakemus toiselle puolisolle tiedoksi siten kuin haasteen tiedoksiantamisesta säädetään.

Jos asiaa ei voida ratkaista heti sen vuoksi, että puolisot voidaan tuomita avioeroon vasta harkinta-ajan kuluttua, tuomioistuimen on lykättävä asian käsittely avioeron osalta. Samalla tuomioistuimen on ilmoitettava, miten asia on harkinta-ajan kuluttua saatettava jatkokäsittelyyn. Lisäksi on ilmoitettava, että 20 §:ssä tarkoitettu perheasioiden sovittelu on puolisoiden ja heidän perheensä käytettävissä.

Avioeroa koskeva asia otetaan harkinta-ajan kuluttua tuomioistuimessa jatkokäsittelyyn puolisoiden tai toisen puolison hakemuksesta siten kuin 28 §:ssä säädetään.

Avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskevan asian yhteydessä voidaan esittää vaatimus elatusavun vahvistamisesta ja lapsen huollosta tai tapaamisoikeudesta sekä muu sellainen vaatimus, joka liittyy avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskevaan asiaan.

Avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskevassa asiassa voi tuomioistuin antaa väliaikaisen määräyksen 1 momentissa tarkoitetusta vaatimuksesta sekä yhteiselämän lopettamisesta.

Tuomioistuimen antamaan väliaikaiseen määräykseen ei saa hakea muutosta.

Väliaikainen määräys on voimassa, kunnes tuomioistuin antaa asiasta päätöksen, jollei määräystä tätä ennen peruuteta tai muuteta.

Avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskevassa asiassa tuomioistuimen on omasta aloitteestaan otettava käsiteltäväksi kysymys siitä, miten puolisoiden lasten huolto ja tapaamisoikeus olisi lapsen etua silmällä pitäen järjestettävä.

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta käsitellessään tuomioistuimen on erityisesti kiinnitettävä asianosaisten huomiota siihen, että huollon ja tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata lapsen myönteiset ja läheiset suhteet kumpaankin vanhempaan.

Lapsen vanhemman tai sosiaalilautakunnan vaatimuksesta tuomioistuimen tulee antaa päätös huollosta ja tapaamisoikeudesta siten kuin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa (361/83) säädetään.

Puoliso ei saa ilman toisen puolison kirjallista suostumusta luovuttaa tai antaa vuokralle taikka luovuttaa oikeutta käyttää tai hallita kiinteätä omaisuutta, joka on yksinomaan tai pääasiallisesti tarkoitettu käytettäväksi puolisoiden yhteisenä kotina.

Oikeustoimi, jonka puoliso on tehnyt vastoin 1 momentin säännöstä, on julistettava pätemättömäksi, jos toinen puoliso nostaa tästä kanteen kolmen kuukauden kuluessa saatuaan tiedon oikeustoimesta. Kiinteän omaisuuden luovutus tulee kuitenkin päteväksi, jos kannetta ei ole nostettu ennen kuin vuosi on kulunut siitä, kun kiinteistöön on luovutuksen jälkeen ensi kerran myönnetty lainhuuto.

Puoliso ei saa ilman toisen puolison suostumusta luovuttaa tai siirtää toiselle:

Toisen puolison suostumus ei kuitenkaan ole 1 momentin 3-5 kohdassa tarkoitetun omaisuuden osalta tarpeen, jos suostumuksen hankkiminen poissaolon tai muun tähän verrattavan esteen vuoksi aiheuttaisi kohtuutonta haittaa ja viivytystä.

Oikeustoimi, joka on tehty vastoin 1 ja 2 momentin säännöksiä, on julistettava pätemättömäksi ja luovutuksensaaja velvoitettava luovuttamaan omaisuus hallinnastaan, jos toinen puoliso nostaa tästä kanteen kolmen kuukauden kuluessa saatuaan tiedon oikeustoimesta. Oikeustointa on kuitenkin pidettävä pätevänä, jos luovutuksensaaja on saanut asunnon tai muun irtaimen omaisuuden hallintaansa ja hänellä hallinnan saadessaan oli ollut perusteltua aihetta olettaa, että:

Mitä edellä on säädetty luovutuksesta on sovellettava myös sopimukseen 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun yhteisen kodin sekä 3-5 kohdassa tarkoitetun omaisuuden käyttöoikeuden tai hallinnan luovuttamisesta kolmannelle. Puolison oikeudesta irtisanoa huoneenvuokrasopimus säädetään huoneenvuokralain (82/61) 35§:ssä.

Tuomioistuin voi hakemuksesta antaa luvan 38 ja 39 §:ssä tarkoitettuun luovutukseen tai muuhun oikeustoimeen, jos toinen puoliso on kieltäytynyt antamasta suostumustaan taikka jos suostumusta ei ole muusta syystä saatu hankituksi.

Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.

Puolisolle suoritettavan elatusavun määrä ja sen suorittamistapa voidaan vahvistaa sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.

Lapsen oikeudesta saada elatusta vanhemmiltaan säädetään lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/75).

Jos puoliso laiminlyö elatusvelvollisuutensa tai jos puolisot asuvat erillään, tuomioistuin voi velvoittaa puolison maksamaan elatusapua toiselle puolisolle 46 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaisesti.

Kun tuomitaan avioeroon ja puolison katsotaan tarvitsevan elatusapua, tuomioistuin voi velvoittaa toisen puolison suorittamaan elatusapua sen mukaan kuin hänen kykyynsä ja muihin seikkoihin nähden harkitaan kohtuulliseksi.

Elatusapu voidaan vahvistaa suoritettavaksi joko toistaiseksi tai siten, että elatusavun suorittaminen lakkaa päätöksessä asetetun määräajan kuluttua. Elatusapu voidaan kuitenkin vahvistaa suoritettavaksi kertakaikkisena, jos elatusvelvollisen varallisuusolot ja muut seikat antavat siihen aihetta.

Määräajoin maksettavaksi vahvistetun elatusavun suorittamisvelvollisuus raukeaa, jos elatusapuun oikeutettu menee uuteen avioliittoon.

Elatusapua voidaan 47 ja 48 §:n nojalla määrätä suoritettavaksi taannehtivasti enintään kanteen vireille panoa edeltäneeltä vuodelta.

Tuomioistuimen päätös elatusavun suorittamisesta voidaan panna heti täytäntöön, vaikka se ei ole saanut lainvoimaa, jollei päätöksessä ole toisin määrätty.

Puolisot voivat tehdä keskenään sopimuksen 47 tai 48 §:n nojalla toiselle puolisolle suoritettavasta elatusavusta. Sopimus on tehtävä kirjallisesti sekä esitettävä sen kunnan sosiaalilautakunnan vahvistettavaksi, jossa puolisoilla tai toisella heistä on kotipaikka.

Ennen sopimuksen vahvistamista sosiaalilautakunnan on harkittava, voidaanko sopimusta pitää kohtuullisena ottaen huomioon puolison elatuksen tarve, toisen puolison maksukyky sekä muut asiaan vaikuttavat seikat.

Sopimus, jonka sosiaalilautakunta on vahvistanut, voidaan panna täytäntöön niin kuin tuomioistuimen antama lainvoimainen päätös.

Tuomioistuimen antamaa päätöstä tai puolisoiden tekemää sopimusta elatusavun suorittamisesta voidaan muuttaa, jos sitä on muuttuneiden olosuhteiden vuoksi pidettävä aiheellisena. Päätöstä tai sopimusta, jossa elatusapu on vahvistettu suoritettavaksi kertakaikkisena, ei voida kuitenkaan muuttaa sen jälkeen, kun elatusapu on maksettu.

Elatusapua muutettaessa voidaan ottaa huomioon myös kanteen vireille panoa edeltäneiden kuuden kuukauden aikana vallinneet olosuhteet.

Puolisoiden elatusavusta tekemää sopimusta voidaan muuttaa, jos sopimusta on pidettävä kohtuuttomana.

Jos puolison elatuksesta annettua päätöstä tai sopimusta muutetaan taikka päätös kumotaan tai sopimus julistetaan mitättömäksi, tuomioistuimen on harkittava, onko puoliso kokonaan tai osaksi saava takaisin, mitä hän on suorittanut.

Kun avioeroa koskeva asia on vireillä taikka kun avioliitto on purkautunut, omaisuuden ositus on toimitettava, jos puoliso tai kuolleen puolison perillinen sitä vaatii.

Jos kumpaisellakaan puolisolla ei ole avio- oikeutta toistensa omaisuuteen, on omaisuuden osituksen sijasta toimitettava ainoastaan puolisoiden omaisuuden erottelu.

Jos puolisoilla on yhteistä omaisuutta, on omaisuus vaadittaessa jaettava omaisuuden osituksessa taikka erottelussa.

Eloonjäänyt puoliso olkoon oikeutettu sanottuna aikana yksin vallitsemaan omaisuuttaan. Kuitenkin on, jos eloonjäänyt puoliso tahtoo tehdä sellaisen luovutus- tai muun toimen, johon toisen puolison suostumus 38 tai 39§:n mukaan olisi tarpeen, hankittava siihen oikeuden lupa tai, jos perilliset ovat täysivaltaisia, vaihtoehtoisesti näiden kirjallinen, 66§:n mukaisesti annettu suostumus. Eloonjäänyt puoliso tehköön osituksessa tilin omaisuuden vallinnasta kuolemantapauksen jälkeiseltä ajalta sekä sen tuotosta.

Milloin avioliitto on tuomiolla purettu, olkoon, kunnes ositus on toimitettu, puolisolla avioliiton purkautuessa ollut omaisuus edelleen hänen vallittavanaan, niinkuin avioliitto vielä jatkuisi. Mitä osituksessa tehtävästä tilistä on 2 momentissa sanottu, sovellettakoon vastaavasti.

Omaisuuden ositusta toimitettaessa on omaisuutena, johon toisella puolisolla ei ole avio- oikeutta, pidettävä:

Jos puolison omaisuuden säästöä 99 §:n mukaan määrättäessä sen arvosta on vähennetty saman pykälän 2 tai 3 momentissa mainittua velkaa, on toiselle puolisolle tai kuolleen puolison perillisille annettava vastiketta sellaisen omaisuuden säästöstä, johon jommallakummalla puolisolla on avio-oikeus.

Vastiketta on myöskin annettava, niinkuin 94 §:ssä sanotaan, jos puoliso on käyttänyt omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, sellaisen omaisuuden hankkimiseen tai parantamiseen, johon ei ole avio-oikeutta, tai sellaisen velan maksamiseen, josta puhutaan 99 §:n 2 ja 3 momentissa.

Kun puolisoiden omaisuus on eroteltu ja se vastike, mikä puolisolle 92 §:n nojalla ehkä on tuleva, on otettu lukuun, määrätään sen omaisuuden säästö, johon puolisoilla on avio-oikeus, erikseen kumpaisenkin puolison omaisuuden osalta siten, että omaisuuden arvosta vähennetään ne puolison yksityiset velat, jotka ovat syntyneet ennen 90 §:n 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua ajankohtaa sekä veloista, joista puolisot ovat vastuussa kumpikin omasta ja toistensa puolesta, niin paljon kuin hänen osalleen tulee.

Sitten kun on menetelty niin kuin 99 §:ssä sanotaan, ja 91 §:ssä sallittu erottaminen puolison vaatimuksesta on tapahtunut, annetaan kumpaisellekin puolelle, tälle 93, 94 tai 95 §:n nojalla ehkä tulevan vastikkeen lisäksi, puolet siitä, mitä on jäljellä sellaisen omaisuuden arvosta, johon jommallakummalla puolisolla on avio-oikeus, mikäli muuta ei johdu siitä, mitä 59 §:ssä tai 103 §:n 2 momentissa on säädetty tai toinen puoli ole saava lisää 101 tai 102 §:n nojalla.

Erääntynyt elatusapu, joka puolison on suoritettava toiselle puolisolle, on suoritettava osituksessa sikäli kuin elatusvelvolliselle puolisolle osituksessa tulee tai hänellä muutoin on omaisuutta, joka ei mene velan katteeksi.

Ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.

Ositusta soviteltaessa voidaan määrätä:

Osituksen sovittelua koskeva vaatimus voidaan tehdä joko osituksessa tai osituksen jälkeen. Kun sovitteluvaatimus tehdään osituksen jälkeen, on noudatettava, mitä osituksen moitteesta ja osituksen pätemättömäksi julistamisesta on voimassa.

Jos kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, on omaisuuden erottelussa soveltuvilta osin noudatettava, mitä 89, 98, 101, 102, 103 b, 104, 105 ja 106§:ssä säädetään.

Kun ositus on toimitettu, ei kummallakaan puolisolla ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, ellei osituksen jälkeen avioehtosopimuksella toisin määrätä.