Rahankeräyslaki (590 / 1980, muutoksineen)

Rahankeräyksellä tarkoitetaan tässä laissa toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa. Vastikkeena ei pidetä merkkiä, tarraa tai muuta keräyksen tai sen toimeenpanijan tunnusta, jolla on vähäinen taloudellinen arvo taikka jonka arvo suhteessa lahjoitukseen on alhainen. (5.8.1983/681)

2 momentti on kumottu L:lla 5.8.1983/681 .

Tätä lakia ei sovelleta uskonnollisen yhdyskunnan järjestämän julkisen uskonnonharjoituksen yhteydessä siihen osallistuvien keskuudessa suoritettavaan kolehdin kantoon.

Lisämaksullisilla erikoispostimerkeillä ja korusähkösanomilla suoritettavasta rahankeräyksestä säädetään asetuksella.

Rahankeräys saadaan toimeenpanna varojen hankkimiseksi sosiaalista, sivistyksellistä tai aatteellista tarkoitusta taikka yleistä kansalaistoimintaa varten.

Rahankeräyksen yhteydessä ei saa järjestää arvontaa, kilpailua tai muuta sellaista toimintaa, jossa luvataan erityisessä toimituksessa määräytyvää, sattumaan perustuva voitto.

Rahankeräystä ei saa toimeenpanna ketjukirjeiden avulla tai siihen verrattavalla tavalla siten, että osallistuvalle luvataan osa rahoista tai muu taloudellinen etu. Tällaiseen keräykseen osallistuminen ja sen muunlainen edistäminen on kielletty.

Rahankeräyksen toimeenpanemiseen on saatava rahankeräyslupa .

Rahankeräyslupaa ei tarvita yleisen kokouksen järjestäjän kokoukseen osallistuvien keskuudessa suorittamaan keräykseen.

Rahankeräyslupaa ei myöskään tarvita yksityisen henkilön merkkipäivään tai naapuriapuun liittyvään rahankeräykseen.

Rahankeräyslupa voidaan antaa ainoastaan kotimaiselle rekisteröidylle yhdistykselle tai muulle yhteisölle taikka itsenäiselle säätiölle, jolla on yksinomaan sosiaalinen, sivistyksellinen tai muu aatteellinen tarkoitus ( luvan saaja).

Rahankeräyslupa voidaan antaa silloin, kun keräys on yleisen edun kannalta tarkoituksenmukainen. Rahankeräyslupaan voidaan liittää keräyksen toteuttamista koskevia ehtoja. (5.8.1983/681)

Rahankeräysluvan antaa hakijan kotipaikan lääninhallitus. Yhden poliisipiirin alueella toimeenpantavaan rahankeräykseen antaa kuitenkin luvan poliisipiirin päällikkö ( luvan myöntäjä).

Rahankeräyslupa annetaan enintään vuoden määräajaksi. Määräaikaa ei saa jatkaa.

Sisäasiainministeriö vastaa rahankeräystoiminnan yleisestä valvonnasta ja rahankeräysten toimeenpanon tilastoimisesta.

Sisäasiainministeriö voi antaa rahankeräysten toimeenpanoa koskevia lausuntoja ja ohjeita.

Luvan saajan on laadittava rahankeräyksestä tilitys, joka on toimitettava asetuksella säädettävässä määräajassa luvan myöntäjälle.

2 momentti on kumottu L:lla 23.11.2001/1049 .

Jos rahankeräystä toimeenpantaessa ei noudateta tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, luvan myöntäjä voi peruuttaa rahankeräysluvan. Ennen luvan peruuttamista luvan saajalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi.

Jos rahankeräyksen toimeenpanossa tai tilityksessä ilmenee pienehköjä virheitä tai puutteita, luvan myöntäjä voi määrätä ne oikaistaviksi.

Jos luvan saaja katsoo, että rahankeräysvaroja tai osaa niistä ei voida käyttää rahankeräysluvassa mainittuun tarkoitukseen tai että se ei ole elosuhteitten muuttumisen johdosta tai muusta vastaavasta syystä tarkoituksenmukaista, sen on pyydettävä luvan myöntäjältä oikeutta näiden varojen käyttötarkoituksen muuttamiseen.

Kokonaan tai osaksi rahankeräysvaroilla hankitun kiinteistön tai laitoksen luovutuksesta toiselle taikka laitoksen toiminnan lopettamisesta tai sen muuttamisesta siten, että toiminta ei vastaa rahankeräysluvassa mainittua tarkoitusta, on luvan saajan tai kiinteistön taikka laitoksen omistajan tehtävä ilmoitus. Ilmoituksesta säädetään tarkemmin asetuksella. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos rahankeräyksen päättymisestä on kulunut kymmenen vuotta.

Luvan saaja tai kiinteistön taikka laitoksen omistaja voi pyytää oikeutta omaisuuden käyttötarkoituksen muuttamiseen tai luovutuksesta saatujen varojen uudelleen käyttämiseen. Päätöksen asiasta tekee valtioneuvosto.

Jollei 2 momentissa tarkoitettua oikeutta ole pyydetty tai pyyntöön suostuttu, valtioneuvosto voi määrätä rahankeräysvaroja vastaavan suhteellisen osuuden omaisuuden arvosta käytettäväksi rahankeräystä toimitettaessa ilmoitettuun tai sitä lähellä olevaan tarkoitukseen.

Jos rahankeräyslupa on peruutettu tai tilitys laiminlyöty taikka se on puutteellinen tai varoja ei ole käytetty rahankeräysluvassa mainittuun tarkoitukseen, lääninhallitus voi määrätä toimitsijan, jonka tehtävänä on ottaa kerätyt varat haltuunsa ja tehdä tilitys.

Lääninhallituksen on luovutettava varat alkuperäiseen tai, jollei se ole mahdollista, sitä lähellä olevaan tarkoitukseen. Ennen varojen luovuttamispäätöstä luvan saajalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi.

Toimitsija on tehtävässään lääninhallituksen valvonnan alainen. Luvan saaja vastaa toimittajan määräämisestä aiheutuneista kustannuksista, jotka voidaan suorittaa myös rahankeräysvaroista.

Joka toimeenpanee muun kuin 3 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetun rahankeräyksen ilman rahankeräyslupaa, laiminlyö tilityksen tekemisen tai toimeenpanee 2 §:n 3 momentissa tarkoitetun rahankeräyksen, on tuomittava rahankeräysrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. (5.8.1983/681)

Joka muulla tavoin rikkoo tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, on tuomittava rahankeräysrikkomuksesta sakkoon.

Vastoin tämän lain säännöksiä kerätyt varat on tuomittava menetetyiksi. Ketjukirjeiden avulla tai siihen verrattavalla tavalla kerätyt varat voidaan tuomita menetetyiksi, kun ne on jätetty postin tai muun laitoksen taikka henkilön haltuun toimitettavaksi keräyksen toimeenpanijalle, siihen osallistuneelle tai sitä muutoin edistäneelle.

Jos keräys tapahtuu ulkomailta eikä ketään voida panna syytteeseen Suomessa, menetetyksi tuomitsemista koskeva asia on käsiteltävä Helsingin raastuvanoikeudessa.

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetaan asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1980.

Tällä lailla kumotaan eräänlaisten rahankeräysten kieltämisestä 10 päivänä maaliskuuta 1939 annettu laki (65/39) ja 22 päivänä joulukuuta 1949 annettu rahankeräysasetus (815/49) .